Voi että on ollut ihanat, mutta rankat seitsemän viikkoa. Pennut kasvoivat niin että humpsista vaan ja tytöt muuttivat tänään uusiin koteihinsa. Pojat pääsevät muuttamaan viikon päästä.

Pentujen kehitystä on ollut ilo katsoa. Kun korvat ja silmät avautuivat ja kun alettiin totuttaa kiinteään ruokaan... ja kun päästettiin lapsukaiset ensimmäistä kertaa juoksemaan laatikon ulkopuolelle. Voi niitä aikoja.

Mutta ei kuluneet viikot pelkkää pentujen ihastelua ole olleet. Kaikki ne kakka-pissi-sodat ja naskalihampaat kiinni housunlahkeessa ja pienten terävistä kynsistä tulleet naarmut käsissä... Kokonaisuudessaan tämä mahdollisuus pitää pennut meillä kotona on ollut hieno. Voi että kun asenteet ovat muuttuneet kaikkea koirien kasvatusta koskevia juttuja kohtaan. Ennen tosiaan katsoin koiraa ensin karvoihin, vaikka pitäisi katsoa ennen kaikkea koiran sydämeen. Ja voi kuinka kasvattajan elämä ei ole helppoa. Vaikka näkisi kuinka paljon vaivaa, niin on niin paljon tuurista kiinni, mitä sieltä tulee. Kaikkemme annoimme, mutta ihan napakymppi pentuetta ei tullut. Luonteiltaan ja muuten ulkomuodoiltaan niiin hienoja pentuja. Aivan ihania koiran alkuja. Veivät kyllä minun sydämeni mennessään, vaikka välillä se klo. 00.30 kakkojen odottaminen ja klo. 05.50 herääminen kakkoja siivoamaan ei ollut mitään herkkua. Ja tietysti kun tulin kotiin niin vastassa oli ihanan kakkainen pentulaatikko. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista!

Tässä viimeisimmät kuvat pennuista:

Finanya

Furaha

Farida

Fariji

Nyt kaikille pentusille on kodit tiedossa ja pojatkin lähtevät maailmanvalloitukseen viikon päästä. Tänään siis tytöt lähtivät ja voi kuinka samalla iloinen mutta surullinen tapahtuma se olikaan. Iloinen se oli, sillä tytöt lähtivät parhaisiin mahdollisiin koteihin ja tiedän, että heillä on hyvät ja rakastavat kodit ja ihmiset ovat ihania ja pitävät varmasti yhteyttä. Muistan vielä sen hetken, kun lähdimme Himba kainalossa Karkkilasta. Voi kuinka iloisia me olimme! Tiedän siis, että pentuset tuottavat niin paljon iloa perheillensä, ( ja onhan se kiva, kun ei tarvitse kerätä niin monia kakkoja, hehhehhee... ) että niistä oli ilo luopua. Mutta kuitenkin 7 viikkoa noiden palleroiden kanssa on pitkä aika ja niihin ehti kiintyä. Mun vauvat. Luopuminen on aina vaikeaa. Toivotan KAIKKEA HYVÄÄ JA ONNEA uusille pennunomistajille. Toivottavasti pidätte yhteyttä, luen enemmän kuin mielelläni pentujen kuulumisia!

Mina ja Furaha

Yksi hyvä puoli tässä luopumisessa on se, että saan oman Himbuliinani takaisin :) AH, kuinka jo odotan agilitytreenejä, ihan sormet jo syyhyää päästä hinkkamaan kontakteja kisakuntoon! Vielä joulun ajan treenataan Himbaa takaisin kuntoon ja sitten aletaan hommiin. Täytyy kyllä myöntää, että katselin jo kuukausi sitten näyttelyitä ja toko kokeita, sekä tietysti agilitykisoja. Tauko tekee selvästi hyvää! Jospa vaikka yritettäisiin vihdoin osallistua maastojuoksukisoihinkin..... :) Täytyypi katsella.

Joka tapauksessa pentuaika oli elämys ja olen iloinen, että tein sen päätöksen, että pennut kasvavat kotona. Kiitos kasvattaja - Mariannelle, että luotit meihin! Opin taas niiiiiiin paljon kaikkea uutta. Ehkä mä en rotua sitten vaihdakaan, vaikka mielessä sekin on käynyt...

Nyt odotellaan sitten joulukuuta ja joulua ja kaikkia tapahtumia. Odottakaas vaan, täältä me tullaan ihan kohta!