Himba oli Vilnan matkaa edeltävän viikon maanantaista asti huonovointinen. Oksenteli ja ripuloi, välillä oli jo parempi ja sitten taas huononi. Torstai aamuna tuli sitten veriripuli ja mentiin suoraan eläinlääkäriin, tarkoitus oli joka tapauksessa samana päivänä mennä lääkäriin, mutta mentiinkin sitten heti. Viikissä oli onneksi juuri sopivasti aikaa ottaa meidät sisään. Himbasta ei löytynyt mitään poikkeavaa päällepäin, joten ottivat kaiken maailman verikokeet varmuudenvuoksi. Veriarvoissa oli vain valkosolut vähän alhaalla ripulionnin takia. Himba jäi Viikkiin nesteytykseen, kun oli ehtinyt kuivua sen verran yön ja aamun oksennuksista ja ripulista. Koulun jälkeen hain tytön kotiin ja seuraavana aamuna aloitettiin kahden viikon antibioottikuuri ja muiden koirien tapaamiskielto. Pääsin oikein kokkailemaan Himballe, kun ruoka koostui riisistä, raejuustosta ja kanasta, pieninä annoksina useita kertoja päivässä. Vähitellen ruoka on vaihdettu takaisin normaaliin nappulaan. Ostettiin varmuudenvuoksi samaa nappulaa mitä Himba söi ennenkuin vaihdettiin takas Pro Packiin, kun pahoinvointi alkoi heti ruoanvaihdon jälkeen. Voi olla ettei vaihdolla ollut mitään osuutta asiassa, kun lääkäri sanoi tällaista ripulia/suolistotulehdusta olevan liikkeellä. Mutta otetaan nyt varman päälle kuitenkin! :)

Nyt Himba voi jo ihan normaalisti. Juoksukin on sen verran hyvin ohi jo, että lenkillä voi taas pitää vapaana. Vitsit Himba nautti toissapäiväisestä lenkistä kun pääsi vihdoin taas irti! Nyt ollaan nautittu joka päivä vapaanaolosta. Lisäksi ollaan treenattu aina sopivan aukean tullessa vastaan. Ollaan keskitytty seuraamisen vireyteen ja "jeejee"-meininkiin ja oikeaan paikkaan. Tässä olen käyttänyt naksutinta: kun Himba tulee oikeaan kohtaan ja pitää hyvin kontaktia tulee naks ja nami vähän omaan vasempaan takaviistoon, kun seuraamispaikka tuppaa välillä olemaan liian edessä. Tämä treenaus on osoittautunut hyvin onnistuneeksi, Himballa on ihan superkivaa ja tulosta on syntynyt. Nyt vaan pidennän seuruumatkaa vähitellen, ehkäpä me saadaan hyväkontaktinen seuraaminen aikaan vähitellen? :) Lupaavalta ainakin näyttää! Myös luoksetuloista alkaa tulla varmempia (Himba siis välilä tekee sitä, että tulee kohti, mutta lähteekin sitten "ohi"... noloa... :D). Vapaana ollessaan Himba tulee mistä vaan heti luo kun vaan sanon sen nimen, siiis wau! Mitä Himballe on tapahtunut? Joka tapauksessa on ihana tunne olla koirastaan (ja vähän itsestäkin.. ;) )  ylpeä! Jos miettii mistä me joskus ollaan lähdetty liikkeelle.. jotkut varmaan muistaa... :´D Me ollaan varmaan hyvä esimerkki siitä, miten treenillä saa hommat toimimaan, mutta paljon me ollaan töitä tehtykin (ja vielä on toki tekemistä). 

Ensi sunnuntaina osallistutaan Himban pennun Fumban kanssa pentunäyttelyyn. Olen treenannut Fumban kanssa suhteellisen vähän, mutta erilaisissa ympäristöissä ja hyvällä menestyksellä. On kyllä niin upea poika <3 Nopeasti on oppinut mitä "namipanta" tarkoittaa. :) Tulikoe sitten sunnuntaina, toivottavasti Matti Luoso tykkää pojusta. Paikalla on ennätysmäärä rhodepentuja, joten helppoa ei voittaminen tule olemaan... ;) Fumban kanssa ollaan käyty treenaamassa paitsi heidän omassa kodissa myös Agimestassa (missä Fumba ja Marianne kokeilivat myös agilityn alkeita, ja upeasti meni!) ja Purinalla. Ainakin hälyyn on totutettu ja hyvin toimii uusissa ympäristöissäkin! :)

Huomenna otetaan vielä viimeinen treeni Fumban kanssa Agimestassa. Vihdoin myös Himba pääsee mukaan treenaamaan, varmaan saa hepulikohtauksen kun on ollut niin pitkä tauko. :D Ensi maanantaina Purinatreenit ja keskiviikkona rhodeagit. Sitten lauantaina ja maanantaina kisaamaan!! :) (+ minä sunnuntaina kisatöihin) Eli oikein agilityntäyteinen pääsiäinen. JEE! Ilmoittauduttiin myös Anne Saviojan agikoulutukseen 18.4. kivaa kivaa! Nyt vaan peukut pystyyn, että kaikki toteutuu!

Ja jos jotain meidän matkajuttu kiinnostaa niin kyllä, maksoimme Vilnan matkasta koko summan ja nyt koitamme saada vakuutusyhtiöstä korvauksia. Toivottavasti jotain irtoaa!