Maanantain treeneissä harjoiteltiin leijeröintiä ja pimeitä putkikulmia. Ekalla radalla tehtiin leijeröintiä ympyrän muotoisella radalla. Leijeröinti tapahtui niin, että koiran tuli hypätä ympyrällä olevia esteitä ja mun ja esteen, jonka yli koira hyppäsi, väliin jäi putki. Himba meni ekalla kerralla tosi hienosti, mutta itse kompastuin putkeen ja kaaduin, jolloin Himba häkeltyi: eikö näin pitänytkään mennä? ja hyppäsi putken yli... Jes. Seuraavalla kerralla HImba ei enää irronnutkaan ja aloitettiin homma "alusta" niin, että Himba hyppäsi ensin suoraan yhden hypyn yli Kaisan ja namin luokse, että irtoaisi musta paremmin. Sitten tehtiin sama niin, että Himba hyppäsi kaksi estettä jne. Lopulta leijeröintikin onnistui. Ihan koko "rataa" ei tehty, kun HImba väsähti jatkuvasta toistosta. Alkoi selkeästi kyrsimään saman hinkkaaminen, tosin makkara piristi aina kummasti. :)

Tokalla radalla samat teemat jakuivat. Alun leijeröinti oli hieno, mutta seuraavaksi ollut pimeä putkikulma ei ollutkaan niin sulava, kun Himba hyppäsi putken päälle. Jes. Saatiin alku lopulta sulavaksi. Pöytä meni tällä kertaa hyvin, ilman loukkaantumisia. Himba pysyi hyvin pöydällä vaikka itse kävelin pidemmälle vapauttamaan koiran seuraavalle esteelle. Sitten oli luvassa radan kinkkisin kohta, takaakierto esteelle, jolta tiukka käännös vasemmalle. Suoraan edessä oli pommina aita. Tämä kohta meni meillä pääosin hyvin, mutta Himba karkasi _hyvin_ herkästi pommille. Riitti 10 cm käden nosto tai pieni sivuaskel väärään suuntaan. Tämä korjattiin alhaalla olevalla kädellä ja suoraan juoksemisella. Lopun radan Himba löntysteli, kun oli niin poikki, kepeillä meni oikeasta sisään, mutta kepit olivat aika löysät. Himba ei kestä yhtään toistoja, heti menee into. :( Tai voiko olla mahdollista että sillä on jostain syystä tosi huono kunto..? Hmm... Päivittäisistä lenkeistä ja kaikista treeneistä huolimatta? Täytyy muutenkin parantaa omaa kuntoa, eipähän juoksulenkeistä olisi kummallekkaan haittaa. :D

Lopuksi naksuttelin kuudella kepillä keppien sisäänmenosta. Himballa oli kivaa (kummasti jaksoi vielä, kun sai makkaraa!) ja useimmat yritykset osuivatkin oikeaan väliin. Oma rintamasuunta on se tärkein, ja huomasin, että mun kädet häiritsee Himbaa aika paljon, parempi jos vähän näytän alhaalla olevalla kädellä keppien suuntaan ja juoksen tokaa keppiä päin. Ehkä niistä kepeistä tulee vielä joskus varmat...? Vitsit kun saisi kotipihalle kunnon kepit, meidän suksisauvat ei meinaa pysyä pystyssä ja muutenkin ne on niin hankalat. Himballe kun parasta treeniä on lyhyet useat naksutintreenit.