Aloitimme Himban kanssa operaation nimeltä Kesämasu pois.

Yhtenä iltana halusin kokeilla mitä tapahtuu, jos lähden Himban kanssa pyörälenkille. Usein olen halunnut lähteä vielä pyöräilemään, mutta kävelylenkin jälkeen en ole jaksanut lähteä enää mihinkään. Joten miksi en yhdistäisi näitä kahta?

Kas näin, kohta kotona! 

Himba oppi tosi nopeasti kulkemaan pyörän vieressä. Ja mikä parasta Himba selkeästi tykkää lähteä juoksemaan! Välillä meinaa lähteä vähän liiankin reipasta vauhtia, mutta koska pitkät juoksulenkit on Himballe uusi juttu en halua rikkoa sen paikkoja. Mennään siis alkuun hiljaa ja lyhyempiä lenkkejä, vähitellen lisätään matkaa ja vaihdellaan tempoa.  Kotiin tultua tietysti venytellään. ;) Jos vielä itsestäkin oppisi pitämään yhtä hyvää huolta...

Agitreenit alkoivat viimeviikolla. Himballa oli juoksut, joten menin yksin. Yritin mennä rataa Pedun irlter Neeran kanssa, mutta Neera ei innostunut ajatuksesta ja juoksi takaisin Pedun luo. Mutta ne viisi estettä mitä mentiin mentiinkin ihan ok... ;) 
Tämän viikon treeneihin menin taas yksin. Onneksi sain lainakoiraksi Lauran pinserin Ziran, jonka kanssa olen ennenkin treenannut joskus kauan sitten. Tehtiin kolmosluokan rataa eikä mennyt yhtään pöllömmin (kolmosluokan koiralla, tosin). Ekalla kierroksella olin ihan ö käskytyksen kanssa ja ohjasin tosi varovaisesti, kuten aina uuden/vieraan koiran kanssa. Kuitenkin tehtiin puhdas rata, kun Zira on niin kiltti ja yrittää ymmärtää viimeiseen asti mitä halutaan. :D Tokalle kiekalle selvensin Lauralta miten mun pitää käskyttää, miten Zira toimii ja nyt mentiinkin sitten jo paremmin, tosin kepeille ohjasin ihan oudosti ja Zira meni ensin väärästä sisään. Muuten ihan mageeta menoa. Enempää ei tehty, koska a) joko mentiin hyvin tai b) etten vaan pilaa hyvää koiraa. ;)  Ensi maanantaina Himba pääseekin taas treeneihin, jee! Saa nähdä kuinka moniin treeneihin ehditään vielä mukaan. Sain kämpän Savonlinnasta (josta on paikalisen koirakerhon treenikentälle huimat 2min automatka!) johon pitäisi muuttaa ennen kuun loppua. Avaimet saisin jo ensi maanantaina.