Täällä sitä nyt ollaan. Metsien ja järvien keskellä. Eikä hassummin ole mennyt!

Muutettiin tänne 28.8. ja koulu alkoi 1.9. Himba on ollut päivät tosi nätisti, kuinkas muutenkaan. Himba on kotiutunut hyvin, mitään kummoisia juttuja ei ole ilmennyt. Paitsi öisin menee sohvalle nukkumaan, vaikkei saisi. Helsingissä Himba sai nukkua mun vieressä, mutta täällä ei pysty ravistamaan lakanoita yhtä helposti, joten H nukkuu omassa pedissä. Keksin viime yöksi laittaa tuolin sohvalle (mikä siis on sänky, mistä tein "sohvan") jolloin H ei päässyt sinne. Hyvin toimi! ;) Aamulla H alkaa itkemään ulos (tai sit sillä on tylsää ja kun oma peti on "kova", Helsingissä Himba nukkui vaikka kellon ympäri jos sai olla sängyssä. Hieno helma. Ainoa tylsä juttu on se, että H on alkanut aristella rappukäytävän lattiaa heti kun mennään meidän ovesta ulos. Muuten kulkee ihan ok, mutta juuri oven edessä on jotain, miksi siitä ei mielellään kulje. Luultavasti, ja varmastikin, syynä on se, että Himballa on ollut joskus liian kova vauhti ja se on vähän liukastunut kyseisessä kohdassa. Tänään sain asiaa korjattua lihapihvillä, joten eiköhän "ongelma" ole viikon sisällä poistunut.

Täällä on ollut hyvin aikaa tokoilla ja motivaatio on kasvanut, kun H nykyään jopa kuuntelee mua. Vuoden työskentely hyvän fiiliksen saamiseksi tokoiluun on tuottanut tulosta, H:lla jopa heiluu häntä seuraamisessa! :) Jospa sinne kisoihin uskallettaisiin sitten, kun saan Himban namiriippuvuuden poistettua. Tänään toimi hyvin kun palkka tuli kaikkien liikkeiden jälkeen purkista. Että eiköhän sekin tästä pikkuhiljaa ala toimimaan. :) Meillä on periaatteessa avoimenkin luokan liikkeet hanskassa, paitsi luoksetulo. Pidetään sitä nyt vielä alokasluokan liikkeenä niin ei mene koiran pää sekaisin. ;) ja ainiin, paikallamakuusta mulla ei ole hajuakaan miten toimii nykyää, pitäsköhän sitä treenata? Himba on kylläkin ihan eri koira kun pari vuotta takaperin, joten ehkä se jopa pysyisikin siellä! Avoimen luokan paikallamakuusta en tiedäkään mitään, onko siinä vaan pidempi aika vai joko mennään piiloon? Täytyy tarkistaa jostain. Eipä silläkään kiire, tuskin me ikinä sinne asti ees päästään, jos nyt eka päästäisiin alokasluokan 3. tulos ja 111 pistettä - sarjasta eroon... :'D

Agilitytreeneissäkin ollaan käyty!!! :) Eilen oltiin toista kertaa. Ekalla kerralla paikalla oli vain yksi tyyppi kolmen koiransa kanssa ja tehtiin rataa, jossa oli muutama este, mutta ne mentiin monta kertaa. Huh, olin ihan sekaisin... Ainakin Himba näki uuden treenipaikan eikä ollut siitä mitenkään moksiskaan. Eilen paikalla oli sitten neljä ihmistä mun lisäksi. Mukavia ihmisiä, huh! :) Tehtiin rataa, joka oli heppo, mutta ohjasin ihan päin takamusta. Toka rata menikin sitten puhtaasti. Kouluttajana toimiva tyttö kehui kovasti toista rataa. Edellisessä ryhmässä Kaisa, Erika, Laura ja Pedu olisivat keksineet kymmenen parannusta, sitä jään kyllä kovasti kaipaamaan. Ja sitä persiille potkimista, jota vielä kuukausi sitten inhosin. Noh, tää on tämmöstä. Yksi koirakko on koko seurasta kolmosissa ja kaksi kakkosissa. Toinen niitä ollaan me. Siinä siis taso pähkinän kuoressa. Mua pyydettiinkin kouluttajaksi kerhoon ja päätin tarttua toimeen. (Tulee niin sairaaan paljon halvemmaksi treenaaminen kun on kouluttaja: kouluttajalta vuosi 10e + jäsenmaksu, muilta 8 treenikertaa = 25e + vuosittain jäsenmaksu. Opiskelijapudjetilla ei näyttänyt yhtään hullummalta alkaa kouluttaa.) Ryhmä, jota alan kouluttaa on estevalmiiden ryhmä, eli alan opettaa heille ohjauskuvioita. Toivottavasti en pilaa monen hyvän agikoirakon uraa heti alkuun... :D Sittenpähän nähdään miten käy, itsepähän pyysivät. 

Himba pääsi viime viikolla mukaan opiskelijoiden illanviettoon yhdelle saarelle. H oli ollut jo 8 tuntia yksin päivällä, joten en viitsinyt enää jättää sitä yksin. Hyvinhän tytsy tuli mukana. :) Ensin kierreltiin meidän ryhmässä kaupunkia ja sitten mentiin saarelle grillaamaan. Himba oli hieno! Ihmiset rapsutteli kovasti. Lähdettiin sitten kotiin niin, että oltiin kymmeneltä kotona. Oltiin lähdetty viideltä. Eli aika pitkä lenkki. ;) Joku opiskelijoista sanoi Himbasta, että se on "meidän maskotti". Hih, sopii hyvin! :)

Asiasta kymmenenteen:

Täytyy laittaa kamera lataukseen, niin saan tänne kuvia meidän vaki aamu- ja iltalenkki paikasta, ehdottomasti mun lempipaikka koko kaupungissa ja niin magee kuvauspaikka! Ihan meidän talon lähellä ja pystyn päästämään Himban vapaaksi. Ihan täydellistä. Järvimaisema kummasti rauhoittaa mielen, kalliolle on ihana jäädä istuskelemaan :) Kamera on sitten pieni pokkari vaan, joten tänne on turha odottaa laadukkaita kuvia enää. ;)

Lauantaina mennään Himban kanssa Varkauteen kisaamaan, peukkuja pystyyn!!!

Loppuun kuvia kämpästä, jos jotakuta vaikka sattuisi kiinnostamaan minkälaisessa kopperossa me asutaan. 

huone: vasemmalla sänky, keskellä työpöytä, työtuoli ja "sohvapöytä" sekä matto + järkyt verhot, mutta olkoot ja oikealla sohva sekä tv, se tärkein.

keittiö. nyt olen jo tottunut väriin! :)

näkymä keittiön pöydästä huoneeseen...

... ja näkymä huoneesta keittiöön. + "stressaantunut" muuttaja ;)

Pakko laittaa vielä loppuun kuva Himbasta ja kummipojastani Jonesta. Himba on nyt tottunut Joneen, alkuun Himba oli niiin kiinnostunut pojasta, että Jonen vanhemmat meinasivat hermostua (ovat edelleen hyyyvin varovaisia, Himba kun voi innostuessaan olla aika raju). Mutta nyt kahdesta söpöläisestä on tullut kavereita :)