rhodesialaista ramasee

 Varasin tiistai-iltapäiväksi hallin käyttöömme. Mukaan treenaamaan saatiin myös koulukaveri Laura ja bc-pentu Detta. Trakotuksena oli tehdä tokoiluja ja vähän agia Himban kanssa ja katsoa Lauran kanssa aksan ja näyttelyiden alkeisjuttuja.

Ensin tein Himban kanssa seuraamista. Himba veti heti tullessamme lelun kanssa rallia ympäri hallia, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että seuraaminen oli vähän lötköä. Välillä kontakti ja paikka olivat hyviä. Pikkuhiljaa hyvä tulee. :) Tein vielä myöhemmin lyhyitä seuruupätkiä, jotka toimivat jo paljon paremmin. Tyhmänä pidin namia kädessä enkä taskussa, jolloin käännöksissä Himba istui ja odotti nannaa. Nami pois ja virettä vähän ylös temppuilun avulla ja lopuksi seuraaminen oli jo kivan näköistä.

Sitten siirryttiin hyppynoutoon. Laura otti hommaa videolle. Aluksi Himba haki kyllä kapulan nätisti, mutta kiersi esteen. Tästä päästiin kehottamalla Himbaa hyppäämään hyppy -käskyllä takaisinkin päin. Lopuksi saatiin kivaa suoritusta aikaiseksi. Videolla annan kaksoiskäskyn, kun H ei heti lähde noutamaan. Tätä en pidä kuitenkaan kovin huonona asiana, sillä olen tehnyt töitä sen eteen, ettei H varastaisi kapulalle ilman lupaa. 

Sitten aloin viemään ohjattua noutoa pidemmälle. Ollaan nyt iltaisin naksuteltu merkkiä iltaruoalla, tai ennemminkin sitä, että H pysyy merkin toisella puolella, ei sen päällä tai vieressä. Nyt se on hiffannut sen! Lähetin Himban merkille ja siitä hakemaan takana olevaa lelua. Hyvin toimi. Tosin aluksi H toi mulle merkki-tötterön :D Videollakin meinaa ottaa merkin suuhun, mutta lähtee kuitenkin lelulle. Tänään naksuttelin iltaruoan lähettämällä Himbaa hakemaan aina mun osoittaman lelun.

Seuraavaksi otettiin keppitreeniä, tarkoituksena saada kepeistä itsenäisemmät, jotta voin itse irrota pidemmälle kun koira vielä tekee keppejä. Haluan myös, että H tekisi kepit loppuun asti vaikka mitä tapahtuisi. Samalla vahvistin oikeaa sisäänmenoa naksulla. Himba teki hienosti töitä ja meni hyvin kepit loppuun asti (tosin pidin vain puolikkaita keppejä, ettei H:n tarvitsisi hinkata kokoaisia keppejä moneen kertaan. Muuten menisi into). Lähetin koiran vähän pidemmältä kepeille ja juoksin itse sivusuunnassa pois päin ja mun ja koiran väliin jäi lisäksi putki. Himban pujotteluasento on aika pysty. Korjailin tätä lopuksi namikäden kanssa niin, että koira pujotteli nenä alempana namin perässä.

Kaukokäskyissä maasta istumaan nouseminen oli Himballe jotenkin tosi hankala. Tätä tein lopulta naksuttimen avulla. Tänään puolet iltaruoasta meni istumaan nousemisen vahvistamiseen. Himba tekee myös sitä, että se seisomisesta menee istu-käskyllä maahan. Huoh. Treeniä vaan.

Tehtiin vielä ruutuun lähetyksiä ja luoksetuloja pysähdyksellä. Ruutua ihan vaan ruudussa olevalle namilätkälle lähettämisenä, Laura kävi laittamassa namin välillä lätkälle ja koira juoksi mun ja namilätkän väliä. Himba tykkää! :) Luoksetuloa tein kokeilumielessä miten Himba muistaa "stop" -käskyn - ja hyvinhän se muisti.

Nyt voin sanoa, että olen oikeesti treenannut tokoa. Siis OIKEESTI, oonkohan tulossa kipeeksi kun oon ihan innostunut?? Vaikeampien luokkien liikkeitä tehdään, jotta olisi jotain järkevää tekemistä, samojen liikkeiden hinkkaus alkaa vähitellen kyllästyttää. Nimim. kokemusta on.

Tekstin lisukkeena kuvia Himban unista. Olen jokseenkin kateellinen.

älä herätä vielä...