Käytiin keskiviikkoaamuna treenaamassa puomin alasmenoa ja 60cm hyppyjä, kuten olin suunnitellutkin. Laitoin puomin alasmenon pöytää vasten ja hinkatiin monta toistoa kontaktille pysähtymistä. Monta kertaa Himba juoksi läpi, mutta sain lopulta onnistumaan monta onnistunuttakin toistoa. Itse huomasin vain käyttäytyväni ihan liian eri tavoin eri kerroilla. Lopulta onnistunut kontakti tulee, jos itse jarrutan vähän liikkeellä, enkä vedätä liikaa eteen ja huudan "sto" kun Himba on alastulon puolessa välissä, jolloin se ehtii reagoida käskyyn viimeistään kontaktin kohdalla. Himba tosin teki myös sitä, että se pysähtyi kaikki tassun kontaktilla, ei niin, että etutassut olisivat maassa, kuten haluaisin, eli pysähtyi liian aikaisin. Noh, tärkeintä on, että tyyppi hidastaa ja osuisi edes jollain tassulla kontaktipinnalle. En viitsinyt hinkata liikaakaan, kisat kun on jo lauantaina. Otetaan puomi parempaan syyniin sitten ensiviikolla ja pidetään nyt peukkuja, että osaan ohjata puomin tarpeeksi rauhassa (enkä ottaisi siitä stressiä!) ja Himba osuisi kontaktille...

Tehtiin vielä kahta korkeaa hyppyä. Nyt ei ollut enää ongalmaa, etteikö Himba olisi hypännyt riman yli. Hienoa! Kerran tyyppi tosin otti vauhtia riman päältä, mitä ei ole koskana tehnyt. Ihme juttuja. Lopulta tein puomin pätkästä ja hypyistä pienen radantapaisen ja Himba hyppäsi hypyt nätisti tiukoisakin paikoista. Hyvin hyvä. 

Siinä ne treenit sitten olikin. Sainpas pidettyä treenit sellaisina kuin suunnittelin, hyvä minä! Loppuun vielä vähän patukkaleikkiä ja täts it.

Himballa on muuten ihan järkyttävä karvanlähtöaika, mistä olen itseasiassa hyvin iloinen -> sille ei jääkään järkyttävää pehmokarvaa loppuelämäkseen, mitä vähän pelkäsin. Erkkariin mennessä turkin pitäisi olla jälleen loistokunnossa, mahtavaa. Täytyy tosin alkaa lihottaa tuota pikkuisen. Nyt kun ulkona ei tarvitse enää takkia, huomasin että tyyppi on aika hoikassa kunnossa. Vähensin ruokaa hieman leikkauksen jälkeen, koska lääkäri sitä suositteli, mutta täytyypi lisätä sitä jälleen. Siis ainakaan meillä neiti ei lihonut leikkauksen jälkeen, päinvastoin. Himba on muuten ihan ihmeellisen iloinen koko ajan, ihana höpsö. :) 

Nyt aletaan jännittää lauantaita, apuaa....!