Olen nyt laiska ja länttään tänne saman tekstin kuin treeniryhmän blogiin.


Treeneissä tehtiin muutamaa kinkkistä kohtaa viime viikonlopun Stadi Gamesin kolmosten hyppäriltä. Tarkoituksena oli miettiä omalle koiralle kaikkein nopein reitti. Rataantutustumisen jälkeen mietittiin yhdessä eri keinoja ohjata vaikeat kohdat. Alkuradalle ehdotuksia oli monia: vekki 1 ja 2 esteen väliin ja sylkkärillä putkeen, valssi kakkos esteen jälkeen sekä suoraan kutsuminen kakkos esteen takaa. Jokaiselle koiralle sopii eri tyylit joten ei ihme, että mietityt ohjauskuviot olivat erilaisia. Mutta kukaan ei ohjannut koiraa vahingossa väärään putken päähän, missä moni oli viikonlopun kisassa hyllyttänyt, hyvä me! Jokainen sai kokeilla eri ohjauksia ja jokainen suoritus kellotettiin. Näin saatiin selville mikä kuvio oli kaikkein nopein. Itselläni parhaiten toimi vekkaus ennen kakkosestettä, jolloin sain Himban hyppylinjan valmiiksi vinoon, jolloin tie kolmosesteelle oli paljon suorempi ja nopeampi. Putkeen kannatti ohjata pidempää kautta, jolloin pääsin vedättämään Himbaa putkesta ulos. Saralle puolestaan pidempää kautta juokseminen ei toiminut kovin hyvin, koska Sara on niin nopea, mutta onneksi niin on Jennikin. Kepeille mentäessä mun kannatti hakea Himba kunnolla putken suulta ja lähettää se sieltä kepeille. Näin vältyttiin turhilta koukeroilta ennen keppejä.
Toinen haastava kohta oli 8-10. Tässä taas mietimme mitä eri ohjausvaihtoehtoja olimme miettineet. Itse päädyin sylkkäriin välistävedon jälkeen. Myöhemmin Kaisa ehdotti, että otan Himban esteeltä 8 jo vasempaan käteen, jolloin turhat kädenvaihdot jää pois. Muita vaihtoehtoja oli valssi esteen 8 jälkeen, mikä osoittautui meillekin lopulta parhaimmaksi vaihtoehdoksi, koska tällöin pääsin itse kokoajan liikkumaan. Nyt kun mietin niin Himban kanssa olisi voinut toimia myös 8 esteen toiselta puolelta ohjaaminen, sillä olisin ihan hyvin ehtinyt juosta kasin taakse Himban ollessa putkessa. Tällöin olisin vetänyt sen kasin takaa oikealla kädellä ja jatkanut itse peruuttaen ja kiepsauttanut Himban edelleen oikealla kädellä 9 esteen takaa. Mikähän nimitys tälle kuviolle sopisi? Tajuskohan ees kukaan. :D Tai sitten olisin voinut ottaa Himban 8 takaa oikealla (tai vasemmalla?) kädellä ja vaihtaa sen vasempaan ja työntää sen 9 esteelle. Eli olisin valssannut siinä? Hitsi kun en näitä tajunnut treeneissä, olisi ollut hyvä testata!
Esteen 12 ohjaus oli myös vähän haastava, mutta kaikille treeneissä olleille paras vaihtoehto oli jaakotus.

Tämän päivän treenit voisi tiivistää kahteen sanaan: ajoitus ja jarrutus. Nykyisin kun agility alkaa olemaan sekuntipeliä, on hyvä miettiä rataantutustumisessa omalle koiralle se nopein reitti. Kaisa sanoi treenin päätteeksi, että meillä alkaa olla jo niin hyvin eri ohjauskuvioita hallussa, että niitä kannattaa miettiä myös kisatilanteessa. Itselläni vaan alkaa kisoissa käymään niin, etten osaa enää päättää mitä teen! Lopulta mietin vaihtoehdot a b ja c, jotta voin tarvittaessa vaihtaa suunnitelmaa suorituksen aikana, jos näyttää esim. siltä ettei lentävä rhodesialaiseni olekaan niin kovassa vauhdissa mitä olin luullut. Onko tällainen improvisointi kesken suorituksen kannattavaa, sitä en tiedä.

Ratapiirros liittynee kirjoituksen kaveriksi myöhemmin.