Aloitettiin treenit rakentamalla rata itsenäisesti. Rata oli Mia Laamasen 2-luokan rata. Toimin jälleen ratamestarina ja nyt suju jo paljon paremmin. Laura tuli kouluttamaan meitä, joten tällä kerralla ei tarvinnut itsekseen pähkäillä virheitä.
Itselle jäi pari asiaa muistettavaksi: kontakteille mahdollisimman suoralla linjalla, muuten tiukka tie voi olla vaarallinen. Meinasin ensin ohjata A:lle tiukempaa tietä, mutta Laura kehotti käyttämään toista reittiä. Vaikka Himba kääntyykin hyvin, oli pidempi reitti ehkä kannattavampi, sillä olisin tiukan käännöksen jälkeen vielä vekannut ennen A:ta, jolloin Himban linja A:lle olis ollu suorempi. Lopulta siis kutsuin koiraa esteen 11 vierestä, pakkovalssasin esteen 11 takana -> koira hypylle ja sitten jaakotuksella tiukka käännös kohti A:ta. Valssikin olisi sopinut, mutta jaakotuksella rajattiin muurille karkaamisen uhka. (Meidän radan mittasuhteet oli sitten vähän eri kuin kuvan radalla, esim. este 11 oli enemmän vasemmalla ja pussin tilalle laitettiin putki, kun pussin kangas oli läpimärkä.) Valssit voisin myös aloittaa aikaisemmin ja edelleen pitää kiinnittää huomiota siihen ajoitukseen. Vaikka suunnittelen tekeväni jotain, jää toteutus puolitiehen. Täytyy olla tarkempi! Nämä tosin olivat pikkujuttuja, sillä rata kokonaisuudessaan sujui erittäin hyvin. :) 

Tänään meillä oli ongelmia puomin ylösmenon kanssa. Himba kerta toisensa jälkeen hyppäsi ylösmenon yli, askeleet ei vaan sopinu edeltävältä hypyltä tultaessa. Laura ehdotti speed pumpin laittamista puomin eteen, jolloin koiran on asetettava askeleensa niin, että osuu kontaktille. Täytyy tästä lähtien treeneissä laittaa speed pump puomin ylösmenolle, jolloin Himba toivottavasti oppii astumaan ylösmenokontaktille. Hassua, ettei tämmöstä ongelmaa ole ennen ollut. Joka kerta vielä yritän äänellä jarruttaa Himbaa, mutta otetaan nyt varman päälle ja aletaan treenaamaan tällä tavalla, ettei tästä tule ongelmaa. Himbahan hyppäsi kisoissakin (kai) ylösmenokontaktin yli.

Tehtiin vielä lopuksi keppitreeniä ikuisen ongelmamme korjaamiseksi. Otin keppejä hypyn takaa eri kulmista ja palkka oli keppien päässä purkissa, vähän vedättämässä ja pitämässä Himban pään alempana. Ensin Himba meni tietysti hypyn takaa suoraan purkille, mutta lopulta muisti kuunnella muakin ja meni kepeille... tosin ensin keskeltä sisään (oli niin kiihdyksissä edessä olevasta palkasta) ja sitten tokasta sisään. Kävin sitten ottamassa pari kertaa molemmilta puolilta keppejä kädellä avustaen kutsulla ja nyt sujui.  Lopuksi onnistui hienosti vielä lähettämälläkin ja takaaleikkauksen kera. Hienoa!  Tehtiin sekä avo- että umpikulmaa. Eiköhän se ongelma tästä vielä saada pois. Treeniradallakaan ei ollut minkäänlaista ongelmaa keppien kanssa. Nyt kun vielä toimisi kisatilanteessakin!

Ensi viikolla onkin viimeiset treenit ennen kesätaukoa.