Nyt on tokat agitreenit takana tämän ryhmän kanssa. Olin itse suunnitellut radan, joka osoittautuikin ihan ok:ksi. Vähän olisi enemmän tarvittu tilaa, mutta sujui se näinkin. Paljon olin saanut vaihtelevuutta rataan ja jokaisen koirakon suoritus oli varsin vauhdikas. Hyvä hyvä, tästä vaan katse ylöspäin ja tekemään lisää treeniratoja. Vähän voisi olla ehkä lisää haastetta, kenties? Laitan kuvan radasta joskus jos jaksan, mitään en taaskaan lupaa.

Himban kanssa rata meni oikein hyvin. Alussa oli vähän hankaluuksia, kun liikuin ennen aikojani, mutta ainakin toiselta puolelta ohjattuna toimi hyvin. Varsin vauhdikasta ja motivoitunutta tekemistä Himbalta, olin tyytyväinen. Kepeille löydettiin heti sisään ja kontaktit otti hienosti. Vielä voisi vähän tehdä lisää kontakteille treeniä alasmenon kanssa, vieläkään H ei pysähdy 2 on 2 off vaan jää himmaamaan alasmenon puoleen väliin. Huoh, onneksi sentäs pysähtyy eikä lentele enää kontaktipinnan yli! 

Alokkaiden kanssa vahvistelin viimeviikkoisia juttuja eli ihan vaan kahden hypyn yli lähettämistä, putkeen menoa ja vähitellen alettiin tekemään putkeen mutkaa. Lopulta saatiin jopa yhdistettyä kahden hypyn suora ja putki! Mieletön kehitys oli viime viikkoiseen. Ens kerralla voisi alkaa jo hahmottelemaan valssia? Ja tutustua muutamaan uuteen esteeseen. En halua edetä liian nopeastikaan, mieluummin tehdään perusteet kunnolla kuin vähän sitä ja tätä hutaisten. Nimittäin vuosi sitten, kun koulutin estevalmiita, niin huomasin kuinka tärkeää on saada koira opetettua, ettei ohjaajan kädessä tarvitse olla kiinni. Siitä, että ohjaaja vie namikättä koiran nenän edessä hypyn yli (jolloin vauhti luonnollisesti pysähtyy) oli vaikea päästä eroon ja ohjauskuvioiden opettamisesta ei meinannut tulla mitään... En tiedä mitä heille oli alkeiskurssilla opetettu, mutta koitan tehdä opettaa muuta kuin sitä. :D

Eli varsin ok treenit oli minun silmääni. Onneksi Tessa oli tällä kertaa meidän treeneissä mukana, sillä muut sai häneltä ehkä _vähän_ kokeneemman silmän kommentteja ja itse sain varmuutta ja vinkkejä. Tule Tessa (ja muutkin tutut) toistekin!

Käydään vielä pe treenaamassa Lauran ja koirien kanssa. Himban kanssa otan vaan jotain pientä, esim. kontakteja, koska su on Mikkelissä peräti kolmen radan verran startteja! :)