Himba viettää tällä hetkellä lokoisaa elämää Helsingissä. Itse parantelen itseäni Savonlinnassa, kun tauti pääsi yllättämään... Enivei täytyy kirjoittaa jotain ylös viime viikon maanantain treeneistä, kun niistä vielä jotain muistan!

Tein Himban kanssa ihan pieniä pätkiä edellisen ryhmän radasta. Radalla oli lähestulkoon pelkkää takaakiertoa eikä kummempia vaikeuksia ollut. Kujakepeillä meininki on ihan törkeen hienoa: Himba kauhoo nopeaan tahtiin, fokus on suoraan edessä ja pää on alhaalla. Itse pystyn irtoamaan melko pitkälle sivuun, jäämään ihan taakse ja takaaleikkaamaan. Saatiin perjantain treeneistä hieman kavennettua kujaa eikä homma muuttunut miksikään. :) Jatketaan vaan samaan malliin. Normi kepeillä Himba palaa aina vanhaan tyyliinsä, mutta kokeillaan josko pikku hiljaa kujakeppien malli saataisiin siirrettyä ihan normi kepeillekin, kunkan saadaan kuja vaan kavennettua ihan suoraksi. 

Kontakteista tehtiin vain puomin alastuloa ja voi että oli upeita! Himba pysähtyi hienosti 2o2o, vaikka juoksin eteen koiran jäädessä paikalleen. Pari kertaa kokeilin itse juosta aivan täysillä, mutta sitä Himba ei vielä kestänyt. Palattiin siis taas hivenen rauhallisempaan tyyliin ja homma sujui taas. Hienoa!! :) 

Perjantaina olikin sitten vihdoin Oreniuksen treenit. Ridgeback -yhdistys siis järjestää kaksi treenikertaa Oreniuksien ohjauksessa, toinen ja viimeinen kerta on ensi viikon perjantaina. Nyt päästiin Annan ohjaukseen, ensi kerralla ollaan Juhan valvovan silmän alla. 

Himban kanssa ei ollut radalla suurempia ongelmia. Itse olin vain kauhean väsynyt aikaisemmin päivällä käyneistä kommelluksista auton kanssa, joten sekoilin muutaman kerran ja ohjailin hieman eri tavalla kuin olin ajatellut ja jätin koiran pari kertaa selän taakse, jolloin se lähti väärälle esteelle... Aivojen heräämisen jälkeen homma toimi jo melkoisen hienosti. Kepeillä Anna kehotti pitämään palkkaa keppien päässä -> pää saadaan alemmas. Suorilla "eteen" -käskyn voi sanoa toistuvasti, jolloin koiralla on varmasti lupa mennä pidemmälle eteen kuin vain yhden esteen verran. Anna kehotti käyttämään namitargettia Himban kanssa treenatessa niin paljon kuin mahdollista, koska Himban motivaatio kasvaa silmissä, kun se näkee namin olevan edessä. Himba näytti radan jälkeen olevan ihan puhki, mutta namilätkän nähtyään se pisti uuden vaihteen silmään! 
Anna neuvoi paljon sellaisia asioita, joita olen Himban kanssa jo tehnyt, joten sain paljon vahvistusta ajatuksilleni. Ja mun perusohjausta Anna kehui hyväksi, joten en voi olla kuin tyytyväinen. :) Niin ja kontaktit Himba teki tosi hienosti! 

Nyt jatkan koiratonta eloani sängyn pohjalla. On muuten outoa, kun koira ei olekaan täällä. Koti tuntuu tyhjältä, keittiössä touhuillessa odotan koko ajan milloin koira nousee sohvalta katsomaan putoaako jotain lattialle ja kun olen poissa kotoa, niin sydäntä kalvaa turhaan huono omatunto siitä, etten ole kotona Himban kanssa. Samalla on koko ajan huoli koirasta: osaako se käyttäytyä ja kai sillä on kaikki hyvin, vaikka paremmassa hoitopaikassa se ei voisikaan olla. Mun vauvva. Vaikka Himbaa on ikävä niin toisaalta on aika herkkua olla kerran parissa vuodessa yli viikko ilman koiraa. Ja tää viikko on kyllä ollut niin bueno koiralomaan: tenttejä tenttien perään ja niiden päälle vielä tämä vatsatauti. Ou jeah!