Pitkään pohdimme lähteäkö reissuun vai ei. Lopulta päätin kuitenkin katsella Cruftsin sivuja ja huomasin, ettei matkaan päästäisi lähtemään, sillä ATC-numeron (authority to compete) hakemus olisi pitänyt siinä vaiheessa olla jo lähetetty. Keskustelun jälkeen päätettiin kokeilla josko numero ehtisi tulla ennen ilmoittautumisen umpeutumista. Kun viimeinen ilmoittautumispäivä koitti ei numeroa ollut vielä tullut. Isä kuitenkin katsoi, että tililtä on lähtenyt rahaa juuri hakemuksen maksun verran. Isä soitti Englantiin Kennel Clubiin ja sai selville, että numeroa ei voida myöntää, koska omistajan tiedot puuttuu. Soitto kennelliittoon selitti asiaa: kun koira siirtyi puoliksi meidän molempien omistukseen oli kennelliitossa tapahtunut virhe ja koira oli siirtynyt kokonaan minun omistukseeni, eikä isä ollut merkittynä Himban omistajaksi. Kennelliitto korjasi heti asian ja lähetti sähköpostilla omistajatodistuksen. Kennelliitolle suuri kiitos ripeästä toiminnasta! Englannin päässä odoteltiin tarvittavaa todistusta. Sähköpostilla saatiin tarvittavat todistukset henkilölle, joka niitä oli luvannut odottaa. Ja kuinka ollakaan numero tuli sähköpostiini puoli tuntia ennen ilmoittautumisen umpeutumista. Ihanaa toimintaa myös Englannin puolelta! Sitten vaan ilmoittautumaan. Netissä se kävi helposti siihen asti, kunnes se ei enää toiminutkaan... Sormi meni suuhun, mutta ei auttanut muuta kuin ottaa puhelin käteen ja pirauttaa Englantiin. Ilmoittautumisvirkailijan kanssa saatiin asiat kuntoon. Moneen kertaan oli pakko kysyä virkailijalta vielä että onhan kaikki nyt ok ja me tosiaan ollaan ilmoittauduttu Cruftsiin. Kyllä, ilmoittauduttu on!
By by Helsinki!
Kun vihdoin ja viimein oli saatu kaikki tarvittavat viralliset asiat kuntoon niin päästiin lähtemään. Matkaan lähdettiin siis maanantaina. Ajoimme autolla laivasatamaan, missä Viking Linen Gabriella meitä odotti. Himba otti heti hytin omakseen ja katseli uteliaana ikkunasta ulos. Ruokailun ajan Himba nukkui kiltisti. Käytävillä lapset huuteli perään ”koira!” ja Himba ystävystyi myös Ville-Viikinki –maskotin kanssa kanssa. Ainoa ongelma laivamatkan aikana oli tarpeille pääsy, sillä Himba ei millään osannut tehdä tarpeitaan kannella olevaan onnettomaan hiekkalaatikkoon. Mitäs olen sen niin hyvin sisäsiistiksi opettanut... Pariin kertaan käytiin kannella yrittämässä, mutta Himba jaksoi pidätellä maihin asti.
Himba, minä ja hiekkalaatikko laivassa Tukholmassa
Maihin päästiin kello 9.45. Tukholmasta lähdettiin ajamaan etelään. Hilpeyttä herätti paikkojen nimet ja "oudot" nopeusrajoitukset. Matkan aikana pysähdyttiin vain pikaisesti pariin kertaan. Perillä oltiin vähän viiden jälkeen, eli matkaa kertyi mukavat seitsemän tuntia. Yösijan meille tarjosivat sukulaiset Gärdsköpingessä. Voi sitä vieraanvaraisuutta!
Vätternin vierestä
aamulenkki Ruotsissa
piiiitkä tie
tuulimyllyjä!
Aamulla kävin Himban kanssa pitkällä kävelyllä ruotsalaisessa maalaismaisemassa. Siihen voisi silmä jopa tottua... Kymmenen aikoihin lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Tanskaa, jonka läpi ajettiin Saksaan. Tanskassa kierreltiin autolla Köpenhaminassa, mutta jatkettiin sen kummemmin pysähtymättä matkaa. Saksaan päästiin helpoiten lautalla. Kuinka ollakaan äidin veli vaimoineen ja koiranhoitajineen oli samassa autojonossa. Kuinka pieni voi maailma ollakaan! Myös he olivat matkalla Cruftsiin viiden kooikerhondjensa kanssa. Lauttamatka kesti 45min jonka aikana ehdittiin hyvin syödä ja vaihtaa kuulumiset. Himba nukkui matkan ajan autossa. Lautan saavutettua Saksan rannikon suuntasimme kohti Lyypekkiä, missä yövyimme seuraavan yön. Maisema vaihtui entisestään vihreämpään mitä alemmas ajettiin. Illalla käytiin kävelemässä Lyypekin keskustassa. Keskusta oli ihanan siisti, vaikkakaan yhtään ruoholäikkää ei koiraa ajatellen ollut.
siltaa pitkin tanskaan. eiku... siltahan muuttuu tunneliksi!
Himba, äiti ja isä Lyypekissä
turistikoira
Seuraavana aamuna lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan Saksan halki kohti Alankomaita ja Europoortia, mistä lähtisimme lautalla kohti Iso-Britannian Hullia. Matkalla jouduttiin pysähtymään pidemmäksi toviksi ruuhkaan. Onneksi oltiin lähdetty ajoissa! Olimme ajatelleet pysähtyä Rotterdamissa, mutta kello näytti perille päästyämme sen verran paljon, että päätimme lähteä laivalle. Himban kanssa piti käydä lähtöselvityksessä terminaalin päärakennuksessa, missä tarkistettiin siru, rokotukset ja ekinokkokkoosi madotus. Ajettiin sitten sisälle laivaan, missä henkilökunnan edustaja kysyi jääkö koira autoon vai meneekö kenneliin. Ihmeteltiin hetki että sanoiko se ”cabin” vai ”kennel”. Asia ratkesi pian, kun mies näytti seinän takana olevaa kennel-huonetta, missä oli kymmenisen häkkiä. Yksi bokseri jo makoili pedillään ja katseli meitä häkin oven takaa. Huone ei ollut mitenkään epäsiisti tai ahdistava ja bokserikin näytti olevan ihan tyytyväinen, joten päätimme viedä Himban kenneliin matkan ajaksi. Autoon kun sitä ei olisi edes päässyt katsomaan. Laitettiin koppiin Himban peti ja sinne se kävi tyytyväisenä makaamaan. Koko illan oli pieni huoli koirasta. Päästiin kuitenkin katsomaan että Himballa on kaikki hyvin, jolloin oma mieli rauhoittui. Aamulla laiva oli saapunut Iso-Britanniaan. Haettiin Himba kennelhuoneesta ja pakkauduttiin jälleen autoon. Ennen satama-alueelta pääsyä portilla katsottiin sekä ihmisten että koiran passit. Sitten päästiin ajelemaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Seuraava määränpää olisi Birmingham, missä Crufts järjestetään.
ruuhka
Kenneli. Himba ei ollut moksiskaan edes vaikka sen yläpuolella oli kissoja!
Löydettiin hotellille ja lähdettiin Himban kanssa lenkille. Hotelli sijaitsi melko lähellä keskustaa, mutta silti lähistöltä löytyi ihan mukavia ulkoilutuspaikkoja. Ulkoillessa piti kuitenkin olla tarkkana, sillä teillä oli paljon lasinsiruja ja roskia. Englannissa oli jo ihan kevät, puut olivat silmuissa, ruoho oli vihreää ja lämpötila oli +10°C tienoilla. Illemmalla jätettiin Himba yksin vahtimaan hotellihuonetta ja me ihmiset lähdettiin syömään ja shoppailemaan.
lenkillä Iso-Britannian keväässä
H&H
päiväuniaika hotellissa
Aamulla kävin pitkällä lenkillä Himban kanssa. Seurasin talojen välissä olevassa notkelmassa kulkevaa pitkää hiekkatietä, joka päättyikin isoon puistoon. Puistossa vastaan tuli mies ja pieni musta koira. Koira rähisi ja sihisi tiukassa hihnassa kun mentiin ohi. Mies kysyi että saako tulla moikkaamaan. Jestas. Olin kuin en olisi kuullutkaan ja käveltiin ohi. Takaisin tullessa yhtäkkiä takana juoksi bokseri vapaana, eikä ulkoiluttajaa näkynyt missään. Alkoi jo vähän hirvittää, mutta onneksi koira pysähtyi eikä tullut lähemmäs. Hetken kuluttua mies tuli näkyviin kaukaa mutkan takaa. Tosi kiva. Muuten oli kiva lenkki!
kukkia!
Himba jäi taas mukavasti nukkumaan hotellille ja me ihmiset lähdettiin seikkailemaan Cruftsiin. Oli hyvä idea käydä etukäteen katsomassa näyttelypaikka, missä oma kehä tulisi olemaan ja miten kehät toimii. N.E.C. oli valtava rakennus, joka koostui viidestä isosta hallista. Parkkipaikkoja oli sen mukaisesti. Saatiin auto pohjoiseen parkkiin, mistä olisi ollt 15min kävely halleille. Onneksi paikalle oli järjestetty myös ilmaien bussikuljetus parkkiksilta halleille. Olimme ostaneet liput etukäteen seuraavalle päivälle, mutta ne kävivätkin onneksi useampana päivänä. Jokaisessa hallissa oli myyntikojuja. Kojujen välissä kävellessä alkoi ihmismäärä jo vähän ahdistamaan. Kehät oli onneksi sijoitettu jokaisen hallin päätyyn, jolloin shoppailevat ihmiset olivat kojujen luona ja koirat saivat olla rauhallisemmassa paikassa. Jokaiselle koiralle oli varattu oma ”loossi”, jossa koiran tulisi olla lähes koko näyttelypäivänsä ajan. Loossien ansioista päätimme olla ilman häkkiä seuraavana päivänä, sillä suurin osa koirista näytti nukkuvan niissä ihan rauhassa. Katsottiin muutama tottelevaisuus-suoritus ja seuraamisnäytös, kierreltiin kojuja, seurattiin hetki arvostelukehää ja sitten lähdettiin hotellille. Hotellilla oli onneksi telkkari, josta pystyi joka ilta seuraamaan Cruftsin tv-ohjelmaa. Briteissä on hieman eri meininki näyttelyjen suhteen: lähes 4 tuntia suoraa lähetystä kun taas Suomessa Voittaja-näyttelyn lähetys tulee vasta viikkoja näyttelyn jälkeen tai siitä on kymppikevennys uutisissa.
Himba seuraa Tuulia Liuhdon ja Punssin suoritusta agikisassa
Seuraavana aamuna alkoi jo hivenen jännittämään eikä englantilainen full-breakfast mennyt enää yhtä sutjakkaasti alas kuin edeltävinä päivinä. Pakattiin kamat autoon ja lähdettiin ajamaan kohti näyttelypaikkaa. Nyt osattiin jo ajaa ilman eksymisiä paikalle, vaikka navigaattori oli ollut edeltävänäkin päivänä apuna. Saatiin auto lähelle sisäänkäyntiä. Koiran kanssa oli erittäin helppo mennä sisälle halliin: kukaan ei katsonut mitään rokotuksia tai papereita(!?!?!). Etsittiin Himballe varattu loossi ja asetuttiin tavaroinemme siihen.
perillä ollaan!
Himban loossi
Kehä alkoi klo.9.00, rhodesiankoiria oli yhteensä 168 ja tuomarina toimi Ms S Cambpell. Ensin olivat urokset ja sitten vasta nartut, kuten Suomessakin. Luokat menivät kuitenkin hyvin oudosti, sillä sama koira pystyi osallistumaan useampaan luokkaan. Lisäksi luokkien nimet olivat hyvin outoja, eikä oikein päästy perille mitä mikäkin luokka tarkoittaa. Pääasia oli, että osattaisiin mennä itse oikeaan aikaan kehään! Luettelon käyttö oli myös vaikeaa eikä siinä ollut oikein mitään järjeä. Koirat kun eivät olleet luettelossa mitenkään luokkajärjestyksessä ja kehään koirat menivät ihan missä järjestyksessä tahansa. Englannissa ei kirjoiteta arvosteluja kuin vain kolmelle sijoittuneelle per luokka. Täten luulisi, että arvostelu olisi nopeaa, mutta ei... 60 koiran arvostelu kesti kolme tuntia. Nartut pääsivät alkamaan vasta noin 13.30 ja me pääsimme kehään vasta kolmen jälkeen. Eli kevyt kuuden tunnin odottelu!
Oli hyvin erilaista katsoa tuntemattomia koiria, kun Suomessa kehässä pyörii aina vaan samat koirat. Olimme jopa ainoa koirakko koko Pohjoismaista, joten kennelnimetkin olivat melko tuntemattomia. Ihmisistäkään ei tiedetty ketään, joten saimmepa olla ihan keskenämme. Tai niin luulimme. Olin juuri Himban luona istuskelemassa kun minua alkoi lähestymään erittäin tutun (tai no, joka kertahan se on eri näköinen!) näköinen ihminen: JONNA! Täh mitä häh täääh mitämitä whaaat???! Oli reaktioni. Hitsin pimpulat se naikkonen oli salannut tulonsa ja yllätti meidät! Hih! Ihana Jonna, Himban siskon Maissin omistaja! Jatkettiin kehän katsomista yhdessä. Yleiskuva brittiläisistä koirista oli se, että Suomen taso on älyttömän hyvä. Koirat olivat takakorkeita, eturintoja ei ollut oikein nimeksikään, kulmaukset oli suoria ja lantiot olivat huonoja. Himba vaaleana ridgebackinä oli koko näyttelyn ”albiino” tummanpunaisten ridgebackien rinnalla.
Äiti ja Jonna kehän laidalla
Vihdoin se oma vuoro koitti. Avoimessa luokassa oli 25 narttua. Odotin jo hyvissä ajoin kehään pääsyä. Kun vihdoin edellinen luokka poistui kehästä ampaisin neljänneksi kehään. Porukka vähän katsoi happamasti, mutta so what, minä seison tässä ja piste. Olin nimittäin kuullut, että yleensä sijoitetaan ne koirat, jotka seisovat ensimmäisten joukossa. Himba oli hauskalla tuulella kehässä – sillä oli mielettömän hauskaa! Ihan eri koira kuin ennen kehässä. Eipä tarvinnut raahata perässä kun tyyppi olisi mieluiten laukannut. Treenistä on siis ollut liikkumisen suhteen hyötyä! Himban häntä heilui välillä seistessä, se nautti tilanteesta. Himba esiintyi hyvin ja kaikki meni kehässä hienosti. Tuomari ei kuitenkaan ymmärtänyt hyvän päälle ja jätti Himban sijoituksetta. Kehästä lähdettyämme yksi brittiläinen nainen tuli juttelemaan kanssani. Hän kehui Himban maasta taivaisiin: ”she is absolutely gorgeus!” Olipa tosi kiva saada kommenttia joltain, kehut tuntuivat tosi hyviltä! Hänen mielestään Himba olisi todellakin ansainnut sijoituksen, mutta tuomarin mielipide on aina se mikä se on. ROP oli maksakuonoinen uros Faahac Faabu ja VSP oli oikein sievä narttu Sonstraal She´s s Devil Woman.
vihdoin kehässä!
liikkettä
lähempää tarkastelua
"ensin kolmio ja sit ympäri"
tässä sitä nyt ollaan, cruftsissa kehässä!
Tämä halli x 5 = Crufts
ROP
VSP
Näyttelypaikan eläinlääkäri oli paikalla 17.30 asti ja meillä oli enää vartti aikaa ehtiä hänen luokseen antamaan ekinokkokkoosi lääkitystä, joka pitää antaa 1-5 päivää ennen Suomeen paluuta. Näyttelynjärjestäjä oli hienosti järjestänyt ulkomailta tuleville mahdollisuuden antaa lääkkeen näyttelypaikalla! Käytiin vielä nopeasti vähän shoppailemassa Himballe petejä ja lähdettiin sitten ajamaan kohti Lontoota. Hotellissa katseltiin telkkarista Best In Show –kisaa, syötiin pizzaa ja mentiin nukkumaan. Pikkusen väsytti vaikka nukuin jo autossa matkalla hotellille...
Aamu Lontoossa oli hyvin sumuinen ja tie hotellin edessä oli hirvittävän ruuhkainen, mikä tosin maanantai-aamuna on ihan ymmärrettävää. Päätettiin jättää Lontoon kierros väliin ja kierrettiin kehätietä pitkin Lontoon pohjoispuolelle. Jo Lontoon kiertäminen kesti tunnin! Ei siis mikään pikkukaupunki.
Joku taitaa haluta hotellin sängylle...
Hotellilla katsotaan BIS kehää. Lhasa apso voitti.
Ajettiin Folkestonen suuntaan. Matkalla nähtiin ”designers outlet” –kyltti ja päätettiin käydä kurkkaamassa jos löydettäisiin jotain löytöjä. Kauppoja oli paljon ja aikaa vain puoli tuntia. Pikashoppailua siis! Jatkettiin matkaa kohti Channel/Euro Tunnelia, jolla mentiin Ranskaan meren ali. Euro Tunneli on siis juna, johon lastataan autot ja sillä pääsee meren ali vain 35 minuutissa Ranskaan! Check in –portilla automaatti tunnisti meidät rekkarin perusteella. Oli aika metkaa, kun ruudussa luki ”Hi mr. Holopainen”, vaikka ei oltu edes painettu napin nappia! Itse matka tuntui älyttömän lyhyeltä eikä ehtinyt alkaa edes ahdistamaan.
autot junassa
Junasta ulos ajettaessa oli huomautuskylttejä liikenteen puolen vaihtumisesta. Kummasti ehti jo tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Eikoissa mutkissa kuskin piti vähän miettiä että mihin suuntaan pitikään ajaa. Ajettiin pieni matka Ranskan puolella kunnes tultiin Belgian puolelle. Maiden rajoilla ei ole minkäänlaista valvontaa, tulee vain kyltti, että tästä se nyt alkaa. Koiran kanssa on siis älyttömän helppoa matkustaa Euroopassa! Belgiassa ajettiin Antwerpeniin, etsittiin majoituspaikka, käytiin keskustassa syömässä ja mentiin nukkumaan. Aamulla pakkauduttiin autoon ja ajettiin taas keskustaan, missä äidin kanssa kierreltiin vähän kauppoja. Pari tuntia meni taas nopeammin kuin äkkiä ja lähdettiin ajamaan kohti Saksan Travemundea, mistä tultaisiin laivalla Helsinkiin. Matka oli pitkä: lähdettiin ajamaan kahdeltatoista ja laivasatamassa oltiin kymmenen maissa. Teillä sai kyllä olla varovainen, sillä osa autoista ajoi LUJAA. Himba otti pitkän matkan älyttömän lungisti. Käytiin lenkillä ennen laivaan menoa ja vielä satamassa autojonossa kävin puunjuurella pissattamassa sen. Laivalla oltaisiin kuitenkin tiistai-illasta torstai-aamuun eikä Himba oikein osaa pissiä laivalla. Laivamatka meni kuitenkin hyvin ja Himba jopa kävi pissillä (kolmas kerta kun käytiin kannella yrittämässä) hiekkalaatikossa! Torstaina oltiinkin aamulla Vuosaaren satamassa ja takaisin kotona! Tosin vielä pitäisi ajaa sunnuntaina Savonlinnaan, mutta se tuntuu 3000km ajon jälkeen pikkupätkältä. ;)
yleisin näkymä koko reissun ajan: tie
Suomi tuoksuu jo meren yli!
Oli hieno reissu ja kannatti lähteä! Kiitos maailman parhaalle matkaseuralle: vanhemmilleni sekä tietysti Himballe!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.