Himba oli viime treeneissä ihan kummallinen. Tai no, osittain normaali siihen nähden millainen se oli junnuna. Alkuvirittely ulkokentällä oli huisin hauskaa, Himba viiletti pitkin kenttää sata lasissa. Sitten kun piti mennä tekemään itse harjoitusta niin tyyppi lähti lelun kanssa (!!!) juoksemaan pitkin hallia. Sitten kun piti lähteä radalle niin Himba lompsotteli perässä kuin parhaimpana lomapäivänä. Mihin se vauhti katosi?! Saatiin tehtyä pari hyvääkin pätkää ja Himba spurttaili sitä mukaan kun tuli suoria pätkiä, joilla pääsin itsekin juoksemaan täysillä (niinkin lujaa, että takareisi revähti, pitäsköhän huolehtia siitä omastakin lämmittelystä?). Takaakierrot oli Himban mielestä aivan turhia ja se jälleen kerran ravaili esteiden taakse ja hyppäsi laiskanpulskeasti takaisin. Voivoi. Mummukka. <3
Loppuun tehtiin vielä keppitreeniä. Himba veti ihan täpöllä ja oli ihan innoissaan. Puomilla naksuttelin kontakteista, niin ylösmenolla kuin alasmenollakin. Vihdoin naksutin antoi itsensä tulla löydetyksi muuton jäljiltä, aika hyvin olin se talteen laittanut.

Mukavat treenit, paitsi että Himbaa ei itse harjoitus voinut vähempää kiinnostaa. Kaikki ihmiset sen sijaan oli aivan ihania ja kaikkia piti käydä moikkaamassa. Niin Himbamaista. Sofia kuvasi meidän treenit ja oli oikeesti hyödyllistä nähdä mitä siellä itse räpeltää. Rata oli vaikea siinä mielessä, että koko ajan mentiin samoja esteitä ja lähes samassa järjestyksessä, että itsellä meni pää sekaisin, vaikka yleensä muistan radat helposti. Noh, aivojumppa ei oo yhtään pahitteeksi. Videolta huomasin, että voisin oikeesti olla paljon jämäkämpi kun Himba alkaa tehdä omia juttujaan.

Naksuttimen löydyttyä ollaan treenailtu pitkästä aikaa taas näyttelyjuoksua, tai lähinnä haettu siihen taas sitä intoa ja draivia. Hienosti sujuu! Himba on muutenkin tosi hyvässä kunnossa, joten ei tartte häpeillen mennä kehään, eli Iitti here we come! :D Opetin Himballe myös tuomaan äidille äidin villasukat vanhempien sängylle. Fiksu koira oppi asian ehkä neljässä minuutissa. How cool is that?

Mukavaa päivää!