Niin siinä käy, kuola roiskuu kun ajattelee ruokaa.

Maanantaina oli ehkä kauheimmat treenit vähään aikaan. Himba näytti mulle keskisormea useaan otteeseen ja vielä pyllisteli päälle. Näin kuvainnollisesti. Ja kyllä se takamus vilkkui, nimittäin A:n harjanteella, kun H sinne karkasi. Useaan kertaan. Kielloista huolimatta. Ja kehtasi vielä katsoa mua mun huutaessa sitä palaamaan ja silti juoksi eteenpäin. Jee... A:lla oli siis lätkä aluksi ja sinnehän se koira sitten juoksi heti ekan esteen jälkeen, kun A näkyi suoraan hypyltä. Tein sitten niin, että en laittanut lätkälle namia ja olisin palkannut kädestä, kun Himba olisi pysähtynyt mun kohdalle A:lle menon sijaan. Noh, koira juoksee A:lle, uudestaan ja uudestaan. Lopulta tyyppi tajusi, että mullakin on namia ja päästiin menemään rataa A:lle asti. A:lla palkkasin ja sitten Himba jäikin järsimään edellisen koirakon koiranmakkaraa hallin matosta. Mulla meni totaalisesti hermo. Jos koiraa kiinnostaa vaan ruoka ni ei sitten tehdä mitään. Raahasin Himban pois kentältä ja jäähylle. Ei sitten tehdä, ei. Ja itsekin olin niin kuohuksissa, ettei olisi ollut mitään järkeä jatkaa.

Seuraavan koirakon jälkeen otettiin uusiksi. Otin lätkät pois ja alkoi sujumaan heti paremmin, vaikkakin Himba oli vähän kusetustuulella edelleen. Kovalla käskytyksellä sain Himban tekemään mitä pyysin ja rata meni ihan hyvin. Tessa sanoi, että Himba selkeesti tsemppaa enemmän kun kehun sitä. Hyvä juttu! Mun täytyy myös ohjata Himbaa hyvin selkeästi ja olla sitä edellä. Jos mun vauhti pysähtyy tai ohjaan epäselvästi Himba hidastaa ja melkein pysähtyy.

Vaikka saatiin lopulta onnistumisiakin niin silti jäi treeneistä aika kakkanen maku suuhun. Tessa ehdotti, että jos ohjaisin jotain muuta koiraa pari viikkoa ja joku muu ohjaisi Himbaa, tällöin Himba ehkä motivoituisi vähän paremmin, kun minä, joka elän Himban kanssa, en olisi ohjaksissa. Täytyy katsoa. 

Myöhemmin ajateltuna hermostuin ehkä vähän turhan kovasti Himbaan. Tiedän hyvin, että Himba ei ajattele mitään muuta kuin ruokaa, mutta toisaalta Himban asenne ja käytös meni jo pelleilynkin puolelle. Se tasan tarkkaan tietää mitä siltä pyydän, mutta silti mahdollisuus saada ruokaa menee mun pyyntöjen edelle. Huoh. 

Koska kontaktit on niin megajees-esteitä aloin miettimään, että mun täytynee laittaa välillä joka esteen taakse lätkä tai palkata muuten vaan. Nythän siis aina palkkaan vaan kontakteilla, tottakai ne vetää Himbaa puoleensa! Nyt siis jeejee-agi-on-kivaa -meininkiä ens treeneissä niin, että palkkaan lähes jokaisen esteen jälkeen. 

Sitten aloin miettimään myös meidän keppejä. Taidan alottaa kepit (jälleen kerran) lähes alusta. Pistän vaan kaksi (tai neljä, katsotaan miten käy kun kokeilen) keppiä, joiden läpi Himban pitää juosta mistä tahansa lähetettynä. Tarkotuksena siis vahvistaa sisäänmenoa ja keppien hakua. Sovellan siis vähän kuin two-by-two menetelmää, mutten sinne päinkään. :D Nyt pitää löytää kadonnut naksutin jostain, tai ostaa uusi!

Ärsyttävä... mutta silti niin rakas. Ja nätti!

Oltiin viime viikonloppu Helsingissä. Himba otti erittäin lungisti koko viikonlopun ja vaan nukkui. Pikkupoikien kanssa Himba oli hienosti: haisteli ensin, mutta kävi sitten maaten. Jone ajeli dublo autolla Himban jalkojen päältä useaan otteeseen, mutta Himba ei ollut moksiskaan. Myöhemmin illalla Himba selkeästi halusi vetäytyä omiin oloihin ja tuli mun kanssa makkariin katsomaan telkkaria. Jone tuli jossain vaiheessa myös makkariin ja meni vähän Himban päältä. Silloin Himba huomautti asiasta tuhahtamalla. Pitää siis muistaa poikien ja Himban ollessa samassa paikassa antaa Himballe mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan. Mutta hieno lastenlikka se kyllä on. :) Ja hienosti oppinut olemaan lasten kanssa: kun Jone oli ihan sylivauva (nyt siis n.1,5v) niin Himba oli älyttömän utelias siitä, mikä se on ja halusi tehdä vähän turhankin läheistä tuttavuutta. Nyt Jeremiaan kanssa Himba käy vähän nuuhkaisemassa ja menee sitten pois. Upeaa! :)