Elämä on laiffii

15.05.2012 - 20:50

(Lomalla on ihanan tylsää ja blogiakin tulee päiviteltyä useammin, enemmän tai vähemmän järkevällä sisällöllä. Luvassa siis sillisalaatti:)

Järkyttävä bc kuume. Ei apua. Tosifakta on se, että mun täytyy kärvistellä vielä pari vuotta. Eii! Löysin pari päivää sitten ehkä parhaimman kasvattajaehdokkaan tähän mennessä. Ja mikä pahinta: pentue olisi suunnitteilla talveksi. Voivoi. AIna voi lohduttautua sillä, että kyllähän niitä pentueita tulee koko ajan. Onneksi.
Saiskohan jostain lainakoiran tuskaa helpottamaan?

Tänään kuultiin tosi surullinen uutinen. Himban Ronda-äiti on kuollut viime helmikuussa. Kiitos Ronda tästä ihanasta Himbasta! Rondan oli ehkä hienoin rhodenarttu Suomessa, onnekseni Himba muistuttaa hyvin paljon Rondaa. Himba peri myös Voittaja -tittelin äidiltään, joka oli Voittaja vuosimallia 2002 (ja Rondan isä Okoa Voittaja 2000). Pitkään suunniteltiin, että otetaan äidistä ja tyttärestä yhteiskuva, mutta jotenkin puhelinsoitto jäi aina tekemättä. Mitä tästä taas opimmekaan...
Illalla vilkuttamme Himban kanssa tähtitaivaalle, missä Ronda nyt tuikkii uutena tähtenä.

Sitten taas iloisempiin asioihin.
Jotenkin sen turhanpäiväinen näyttelykärpänen taas pääsi iskemään. Ensin oli ajatuksena käydä pyörähtämässä meidän "takapihalla" kehässä Aptus Showssa. Sen lisäksi isä löysi sukukokouksen pitopaikan lähellä pidettävän ryhmänäyttelyn, joten menemme ennen Aptusta Iittiin ryhmikseen. Hupsista! Mutta pitäähän meilläkin jotain hupia olla, eikös.

Mitäs vielä. Käytiin äitienpäivänä kävelyllä Helsingin perustuspaikassa, siitä postaus erikseen, kunhan netti suvaitsisi toimia yhteistyössä mun oman läppärin kanssa ja saisin kuvat siirrettyä nettiin... Huomenna ekat agitreenit uudessa ryhmässä, jännittävää!

Ps. Asutaan maailman parhaassa paikassa, jokainen lenkki tähän mennessä on ollut aivan ihana, kun Himbaa voi pitää pelloilla vapaana. Muutenkin elämä on varsin ihanaa täällä Helsingissä. Kunpa syksy ei saapuisi koskaan!

0 kommenttia kommentoi

Hei Hei Savonlinna, nähdään syksyllä!

06.05.2012 - 15:10

Täällä ollaan, tosin molemmat H:t eri osoitteissa. Himba viettää tällä hetkellä aikaansa sen ehdottomassa lempparipaikassa eli mökillä. Mulla on vielä muutama päivä koulua ja keskiviikkona muutan takaisin Helsinkiin. Kesäloma, here we come!

Menneen kuukauden aikana ei olla tehty oikeastaan mitään kummoista. Kauden viimeiset sekä ehkä myös viimeiset agitreenit SavPk:n riveissä sujuivat meidän osalta erittäin hyvin. Himballa oli hirmuinen vauhti ja se teki upeesti töitä. Samalla treeenit olivat viimeinen kerta, kun koulutin mun koutsattavaa koirakkoa Lindaa ja Jalia. Koirakko on kehittynyt ihan huikeasti ja edistymistä on ollut ilo niin seurata kuin ohjata. Kontaktikoulutuksessakin saavutettiin ensimmäinen huikea edistysaskel, kun annoin Lindalle luvan tehdä koko puomin Jalin kanssa. :) Jotain olen siis tehnyt oikein! Kouluttaminen on kyllä niin mahtavaa, varsinkin kun aloittaa ihan aloittelijan kanssa ja näkee huikean kehityksen puolen vuoden aikana. Toivotan Lindalle ja Jalille kaikkea hyvää, teistä on vaikka mihin! Samoin suurkiitos kaikille meidän kanssa treenanneille!
Jotta sain tarvittavat talkoopisteet kaudelta kasaan kävin myös vetämässä neljät treenit harrastelijaryhmälle. On hienoa, että pystyn antamaan muille koirakoille jotakin omasta osaamisesta. Se, että itse suunniteltu rata täyttää treenille asettamani tavoitteet ja koirakot oppivat siitä jotain, on niin hienoa ja tsemppaa jatkamaan. Toivottavasti pääsen vielä joskus kouluttamaan!

Kouluttamista parempaa on kuitenkin itse treenaaminen. Onneksemme kohta päästään HAU:n treeneihin kesäkaudeksi! Päästiin uuteen ryhmään ja saadaan samalla neljä uutta kouluttajaa. Niin siistiä. Toivottavasti Himballa riittää into, itselläni motivaatio on nimittäin korkealla. Täytyy muistaa, etten rasita koiraa liiallisella treenaamisella. ;) Tämä saattaa jäädä meidän viimeiseksi agikesäksi, joten koitetaan ottaa siitä ilo irti. Ehkä muutama kisa treenien päälle, katsellaan. Pääasia, että meillä on hauskaa! Syksyllä Himba pääsee näillä näkymin viettämään ansaittua agieläkettä.

Savonlinna on ihan kiva paikka, mutta Helsinkiin on mahtavaa palata. Loman jälkeen Savonlinnaan on sitten taas kiva palata. Tauko tekee varmasti hyvää. Nyt viimeinen puristus opiskelujen parissa, kavereiden kanssa hengailua (kerrankin, kun voin viettää koiratonta elämää!) ja sitten Helsinkiin. Ah!

3 kommenttia kommentoi

Pääsiäinen

09.04.2012 - 00:05

Himban pääsiäinen on ollut yhtä juoksemista! Tyyppi on ollut ihan sekopää ja ihanan energinen! Ollaan siis oltu mökillä ja tuon pienen järven jää on vielä tosi kestävä, järvellä on paljon pilkkijöitä, jotka kävelee jatkuvasti järven poikki, joten uskallettiin kaikki mennä jäälle ulkoilemaan. Käväisin itsekin kokeilemassa jäällä hiihtämistä auringon laskiessa, olipas upeaa! Uutisissa oli tänään kuitenkin juttua siitä, että moni koira on pudonnut jäihin, joten olkaahan varovaisia!!

Himba veti ihan innoissaan rallia ympäri jäätä ja lopulta kävi vielä hätyyttelemässä joutsenet lentoon järven keskeltä... :D Mahtoi olla hieno elämys pienelle koiralle, juosta neljän lentoon kiihdyttävän joutsenen perässä! Alla viikonlopun kuvasatoa!

Himba ja veli ja veljen opettama temppu :)

Taisi tulla joutsenille kiire... Himban jäljet vs joutsenen jäljet

Täällä ne linnut oli!

Välillä täytyy myös vähän levätä.

0 kommenttia kommentoi

Jenna Caloanderin koulutus

07.04.2012 - 14:04

Viime sunnuntaina päästiin viimein Jenna Caloanderin koulutukseen.

Koulutus oli jollain tapaa hyvin erilainen kuin kaikkien aikaisempien huippu agilitaajien koulutus, sillä vaikka treenit ei menneet ihan putkeen ja videolta katsottuna mun ohjaus näyttää järkyttävältä, jäi treeneistä silti mielettömän positiivinen fiilis. Ihan mahtavaa!

Tässä video koulutuksesta. Ratapiirrustusta en tajunnut kuvata mukaan, mutta videoltahan radan näkee. :)

Himba veti alkulämppälenkillä karmeat hihnahepulit ja ajattelin sen olevan super vaihdikkaalla tuulella. Mutta ei, Himba vaan haisteli hallin mattoa ja näytti juuri siltä, ettei olisi voinut vähempää kiinnostaa... Koitin saada Himbaan lisää kierroksia härnäämällä namilla (yleensä aina auttanut!) mutta Himba jatkoi vaan haahuilua. Ätlääst Himba alkoi yhteistyöhön ja päästiin radalle.

Takaakierroissa Himba oli h i d a s. Ihan järkyttävää. Joka tapauksessa uusi asia takaakiertoon ja putkeen (tai no esteille yleensä kun ohjaajan suunta vaihtuu) lähetyksessä on keilaus-asento. Eli koiran puoleinen jalka astuu edemmäs, vähän niiataan ja koiran puoleinen käsi heittää koiran takaakiertoon. Mikäli mulla olisi vauhdikas koira voisin muistaa myös jäädä kauemmas esteestä. Himban kanssa olisin voinut jäädä odottamaan sitä ja siten Himba olisi saanut edelliseltä esteeltä paremmat vaihdit ja takaakierto olisi voinut olla vauhdikkaampi? Osa takaakierroista oli kuitenkin varsin buenoja, kuten puomin jälkeen.

Seuraava radalla oli leijeröinti, mutta Himba vanhana kettuna osasi asian eikä siinä ollut ongelmia, varsinkaan kun itse ehdin juosta vaikka kentän toiseen päähän kun tyyppi on putkessa.

Puomilla Himba jäi junnaamaan ylös, eikä juossut tavalliseen tapaansa heti nätisti 2o2o. Harmittaa, etten korjannut vaikka etupalkalla asiaa! Joka tapauksessa nätit kontaktit, kunhan vain malttoi hipsiä oikealle paikalle. Vauhtia vaan lisää niin ai että tulee nättiä.

Käännöksistä saatiin kiitosta. Himba kääntyy isona koirana oikein sutjakkaasti ja taitaa mun ohjauskin olla suhteellisen oikein ajoitettua, kun koira kääntyy oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Putkisuora näytti Himban motivaation tappajalta, mutta kappas, sehän juoksi! Ja vielä vaikka suoralla oli mukana leijeröintiäkin. Siistiä!

Seuraavaksi tuli ehkä ihanin kikkailukohta koko radalla, eri variaatioita tähän kohtaan on päästä jossain vaiheessa maistelemaan! Hinkattiin ensin sylkkäriä sulavaksi ja sitten tehtiin koko pätkää. Maltoin viedä Himban tarpeeksi kauas muurin taakse, jolloin sain itse hyvän linjan juosta tekemään niisto-persjättöä. Himba kääntyi niisto-persjätössä hyvin! (Tosin jos vauhtia olisi ollut enemmän olisi kaarroskin varmasti ollut isompi.)

Tehtiin rataa siis ensin pätkissä ja sitten tauon jälkeen tehtiin koko rataa. Saatiin loppuun nolla höystettynä yhdellä haistelulla, kun Himba kävi katsomassa vissiin riman pidikettä. Eli suhteellisen tyytyväinen saisin olla!
Saatiin vinkiksi (jälleen kerran) tehdä vauhtisuoria, jotta Himba pääsee revittelemään. Koira osaa asioita, joten osaamisesta asiat eivät ole kiinni. Muuten olemme tehneet ilmeisen hyvää työtä, sillä Jenna sanoi, että jatkakaa samaan malliin. :) Viimeinen kommentti lämmitti kovasti sydäntä: ”Te ootte ihana pari!”

Suuri kiitos Jennalle, kun jaksoit tulla näinkin kauas kouluttamaan! Oli ihan mahtava koulutus, joka kasvatti motivaatiota!

Niin ja suurkiitos meidän radan videoijalle! Pääsin itse analysoimaan omaa toimintaani. Olisin voinut olla paljon selkeämpi käskyissä sekä olisin saanut ottaa edelleen enemmän asennetta hommaan mukaan. Toisaalta Himba oli jotenkin tosi kököllä tuulella, mikä lie huono päivä sattui päälle. Kuitenkin Himba tsemppasi ja oli lopulta ihan messissä! Mielestäni kehun videolla Himbaa hyvin ja tsemppaus saa sen oikeasti yrittämään paljon enemmän. Ohjaus olisi voinut olla selkeämpää, sillä välillä tunnun juoksevan yhtenä möykkynä. Tätä asiaa helpottaisi kummasti, jos koiralla olisi sitä vauhtia: en ehtisi jäädä kököttämään paikalleni vaan ohjauskuviot vaihtuisivat tiheämpään tahtiin. Himban kanssa asiat on vaan tehtävä Himballe sopivasti ja mun pitäisi vaan jäädä odottamaan sitä enemmän, jolloin en vedättäisi sitä niin kovasti. Varsinkin tilanteita, joissa joudun seisomaan paikallani pitäisi välttää ja sitten taas vauhtisuoria ja revityspätkiä pitäisi olla enemmän.

Niin ja kyllä tää agility on välinelaji, sillä treeniliivi on kyllä kummallisen hyvä keksintö. Oma jäi Helsinkiin Oreniusten treenien jäljiltä, joten mentiin namipussitaskussa –meiningillä. Ei välttämättä kovin helppoa antaa palkkaa oikeaan aikaan kun se palkka pitää kaivaa ensin taskusta. :D Ja jos ottaa palkan valmiiksi käteen (ei hyvä idea) niin pitäs olla sit palkka molemmissa käsissä, sillä muuten koira tulee aina namikäteen kiinni. Mutta selvittiin sitä näinkin!

0 kommenttia kommentoi

Road trip to Crufts! Matkakertomus Cruftsin reissusta.

15.03.2012 - 12:05

Matkan valmistelut pitäisi aloittaa ajoissa. Paino sanalla pitäisi. Kuitenkin jokainen meidät tunteva tietää, että ”ajoissa” on ehkä hivenen vieras käsite meidän perheelle...
Pitkään pohdimme lähteäkö reissuun vai ei. Lopulta päätin kuitenkin katsella Cruftsin sivuja ja huomasin, ettei matkaan päästäisi lähtemään, sillä ATC-numeron (authority to compete) hakemus olisi pitänyt siinä vaiheessa olla jo lähetetty. Keskustelun jälkeen päätettiin kokeilla josko numero ehtisi tulla ennen ilmoittautumisen umpeutumista. Kun viimeinen ilmoittautumispäivä koitti ei numeroa ollut vielä tullut. Isä kuitenkin katsoi, että tililtä on lähtenyt rahaa juuri hakemuksen maksun verran. Isä soitti Englantiin Kennel Clubiin ja sai selville, että numeroa ei voida myöntää, koska omistajan tiedot puuttuu. Soitto kennelliittoon selitti asiaa: kun koira siirtyi puoliksi meidän molempien omistukseen oli kennelliitossa tapahtunut virhe ja koira oli siirtynyt kokonaan minun omistukseeni, eikä isä ollut merkittynä Himban omistajaksi. Kennelliitto korjasi heti asian ja lähetti sähköpostilla omistajatodistuksen. Kennelliitolle suuri kiitos ripeästä toiminnasta! Englannin päässä odoteltiin tarvittavaa todistusta. Sähköpostilla saatiin tarvittavat todistukset henkilölle, joka niitä oli luvannut odottaa. Ja kuinka ollakaan numero tuli sähköpostiini puoli tuntia ennen ilmoittautumisen umpeutumista. Ihanaa toimintaa myös Englannin puolelta! Sitten vaan ilmoittautumaan. Netissä se kävi helposti siihen asti, kunnes se ei enää toiminutkaan... Sormi meni suuhun, mutta ei auttanut muuta kuin ottaa puhelin käteen ja pirauttaa Englantiin. Ilmoittautumisvirkailijan kanssa saatiin asiat kuntoon. Moneen kertaan oli pakko kysyä virkailijalta vielä että onhan kaikki nyt ok ja me tosiaan ollaan ilmoittauduttu Cruftsiin. Kyllä, ilmoittauduttu on!

By by Helsinki!

Isä hoiti matka-asiat ja minä hoitelin koira-asioita. Vielä ennen matkaa käytiin lääkärillä antamassa ekinikkokkoosi-lääke, koska Englantiin vietäessä se pitää antaa koiralle 1-5vrk ennen maahan tuloa.
Kun vihdoin ja viimein oli saatu kaikki tarvittavat viralliset asiat kuntoon niin päästiin lähtemään. Matkaan lähdettiin siis maanantaina. Ajoimme autolla laivasatamaan, missä Viking Linen Gabriella meitä odotti. Himba otti heti hytin omakseen ja katseli uteliaana ikkunasta ulos. Ruokailun ajan Himba nukkui kiltisti. Käytävillä lapset huuteli perään ”koira!” ja Himba ystävystyi myös Ville-Viikinki –maskotin kanssa kanssa. Ainoa ongelma laivamatkan aikana oli tarpeille pääsy, sillä Himba ei millään osannut tehdä tarpeitaan kannella olevaan onnettomaan hiekkalaatikkoon. Mitäs olen sen niin hyvin sisäsiistiksi opettanut... Pariin kertaan käytiin kannella yrittämässä, mutta Himba jaksoi pidätellä maihin asti.

Himba, minä ja hiekkalaatikko laivassa Tukholmassa

Maihin päästiin kello 9.45. Tukholmasta lähdettiin ajamaan etelään. Hilpeyttä herätti paikkojen nimet ja "oudot" nopeusrajoitukset. Matkan aikana pysähdyttiin vain pikaisesti pariin kertaan. Perillä oltiin vähän viiden jälkeen, eli matkaa kertyi mukavat seitsemän tuntia. Yösijan meille tarjosivat sukulaiset Gärdsköpingessä. Voi sitä vieraanvaraisuutta!

Vätternin vierestä

aamulenkki Ruotsissa

piiiitkä tie

tuulimyllyjä!

Aamulla kävin Himban kanssa pitkällä kävelyllä ruotsalaisessa maalaismaisemassa. Siihen voisi silmä jopa tottua... Kymmenen aikoihin lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Tanskaa, jonka läpi ajettiin Saksaan. Tanskassa kierreltiin autolla Köpenhaminassa, mutta jatkettiin sen kummemmin pysähtymättä matkaa. Saksaan päästiin helpoiten lautalla. Kuinka ollakaan äidin veli vaimoineen ja koiranhoitajineen oli samassa autojonossa. Kuinka pieni voi maailma ollakaan! Myös he olivat matkalla Cruftsiin viiden kooikerhondjensa kanssa. Lauttamatka kesti 45min jonka aikana ehdittiin hyvin syödä ja vaihtaa kuulumiset. Himba nukkui matkan ajan autossa. Lautan saavutettua Saksan rannikon suuntasimme kohti Lyypekkiä, missä yövyimme seuraavan yön. Maisema vaihtui entisestään vihreämpään mitä alemmas ajettiin. Illalla käytiin kävelemässä Lyypekin keskustassa. Keskusta oli ihanan siisti, vaikkakaan yhtään ruoholäikkää ei koiraa ajatellen ollut.

siltaa pitkin tanskaan. eiku... siltahan muuttuu tunneliksi!

Himba, äiti ja isä Lyypekissä

turistikoira

Seuraavana aamuna lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan Saksan halki kohti Alankomaita ja Europoortia, mistä lähtisimme lautalla kohti Iso-Britannian Hullia. Matkalla jouduttiin pysähtymään pidemmäksi toviksi ruuhkaan. Onneksi oltiin lähdetty ajoissa! Olimme ajatelleet pysähtyä Rotterdamissa, mutta kello näytti perille päästyämme sen verran paljon, että päätimme lähteä laivalle. Himban kanssa piti käydä lähtöselvityksessä terminaalin päärakennuksessa, missä tarkistettiin siru, rokotukset ja ekinokkokkoosi madotus. Ajettiin sitten sisälle laivaan, missä henkilökunnan edustaja kysyi jääkö koira autoon vai meneekö kenneliin. Ihmeteltiin hetki että sanoiko se ”cabin” vai ”kennel”. Asia ratkesi pian, kun mies näytti seinän takana olevaa kennel-huonetta, missä oli kymmenisen häkkiä. Yksi bokseri jo makoili pedillään ja katseli meitä häkin oven takaa. Huone ei ollut mitenkään epäsiisti tai ahdistava ja bokserikin näytti olevan ihan tyytyväinen, joten päätimme viedä Himban kenneliin matkan ajaksi. Autoon kun sitä ei olisi edes päässyt katsomaan. Laitettiin koppiin Himban peti ja sinne se kävi tyytyväisenä makaamaan. Koko illan oli pieni huoli koirasta. Päästiin kuitenkin katsomaan että Himballa on kaikki hyvin, jolloin oma mieli rauhoittui. Aamulla laiva oli saapunut Iso-Britanniaan. Haettiin Himba kennelhuoneesta ja pakkauduttiin jälleen autoon. Ennen satama-alueelta pääsyä portilla katsottiin sekä ihmisten että koiran passit. Sitten päästiin ajelemaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Seuraava määränpää olisi Birmingham, missä Crufts järjestetään.

ruuhka

Kenneli. Himba ei ollut moksiskaan edes vaikka sen yläpuolella oli kissoja!

Löydettiin hotellille ja lähdettiin Himban kanssa lenkille. Hotelli sijaitsi melko lähellä keskustaa, mutta silti lähistöltä löytyi ihan mukavia ulkoilutuspaikkoja. Ulkoillessa piti kuitenkin olla tarkkana, sillä teillä oli paljon lasinsiruja ja roskia. Englannissa oli jo ihan kevät, puut olivat silmuissa, ruoho oli vihreää ja lämpötila oli +10°C tienoilla. Illemmalla jätettiin Himba yksin vahtimaan hotellihuonetta ja me ihmiset lähdettiin syömään ja shoppailemaan.

lenkillä Iso-Britannian keväässä

H&H

päiväuniaika hotellissa

Aamulla kävin pitkällä lenkillä Himban kanssa. Seurasin talojen välissä olevassa notkelmassa kulkevaa pitkää hiekkatietä, joka päättyikin isoon puistoon. Puistossa vastaan tuli mies ja pieni musta koira. Koira rähisi ja sihisi tiukassa hihnassa kun mentiin ohi. Mies kysyi että saako tulla moikkaamaan. Jestas. Olin kuin en olisi kuullutkaan ja käveltiin ohi. Takaisin tullessa yhtäkkiä takana juoksi bokseri vapaana, eikä ulkoiluttajaa näkynyt missään. Alkoi jo vähän hirvittää, mutta onneksi koira pysähtyi eikä tullut lähemmäs. Hetken kuluttua mies tuli näkyviin kaukaa mutkan takaa. Tosi kiva. Muuten oli kiva lenkki!

kukkia!

Himba jäi taas mukavasti nukkumaan hotellille ja me ihmiset lähdettiin seikkailemaan Cruftsiin. Oli hyvä idea käydä etukäteen katsomassa näyttelypaikka, missä oma kehä tulisi olemaan ja miten kehät toimii. N.E.C. oli valtava rakennus, joka koostui viidestä isosta hallista. Parkkipaikkoja oli sen mukaisesti. Saatiin auto pohjoiseen parkkiin, mistä olisi ollt 15min kävely halleille. Onneksi paikalle oli järjestetty myös ilmaien bussikuljetus parkkiksilta halleille. Olimme ostaneet liput etukäteen seuraavalle päivälle, mutta ne kävivätkin onneksi useampana päivänä. Jokaisessa hallissa oli myyntikojuja. Kojujen välissä kävellessä alkoi ihmismäärä jo vähän ahdistamaan. Kehät oli onneksi sijoitettu jokaisen hallin päätyyn, jolloin shoppailevat ihmiset olivat kojujen luona ja koirat saivat olla rauhallisemmassa paikassa. Jokaiselle koiralle oli varattu oma ”loossi”, jossa koiran tulisi olla lähes koko näyttelypäivänsä ajan. Loossien ansioista päätimme olla ilman häkkiä seuraavana päivänä, sillä suurin osa koirista näytti nukkuvan niissä ihan rauhassa. Katsottiin muutama tottelevaisuus-suoritus ja seuraamisnäytös, kierreltiin kojuja, seurattiin hetki arvostelukehää ja sitten lähdettiin hotellille. Hotellilla oli onneksi telkkari, josta pystyi joka ilta seuraamaan Cruftsin tv-ohjelmaa. Briteissä on hieman eri meininki näyttelyjen suhteen: lähes 4 tuntia suoraa lähetystä kun taas Suomessa Voittaja-näyttelyn lähetys tulee vasta viikkoja näyttelyn jälkeen tai siitä on kymppikevennys uutisissa.

Himba seuraa Tuulia Liuhdon ja Punssin suoritusta agikisassa

Seuraavana aamuna alkoi jo hivenen jännittämään eikä englantilainen full-breakfast mennyt enää yhtä sutjakkaasti alas kuin edeltävinä päivinä. Pakattiin kamat autoon ja lähdettiin ajamaan kohti näyttelypaikkaa. Nyt osattiin jo ajaa ilman eksymisiä paikalle, vaikka navigaattori oli ollut edeltävänäkin päivänä apuna. Saatiin auto lähelle sisäänkäyntiä. Koiran kanssa oli erittäin helppo mennä sisälle halliin: kukaan ei katsonut mitään rokotuksia tai papereita(!?!?!). Etsittiin Himballe varattu loossi ja asetuttiin tavaroinemme siihen.

perillä ollaan!

Himban loossi

Kehä alkoi klo.9.00, rhodesiankoiria oli yhteensä 168 ja tuomarina toimi Ms S Cambpell. Ensin olivat urokset ja sitten vasta nartut, kuten Suomessakin. Luokat menivät kuitenkin hyvin oudosti, sillä sama koira pystyi osallistumaan useampaan luokkaan. Lisäksi luokkien nimet olivat hyvin outoja, eikä oikein päästy perille mitä mikäkin luokka tarkoittaa. Pääasia oli, että osattaisiin mennä itse oikeaan aikaan kehään! Luettelon käyttö oli myös vaikeaa eikä siinä ollut oikein mitään järjeä. Koirat kun eivät olleet luettelossa mitenkään luokkajärjestyksessä ja kehään koirat menivät ihan missä järjestyksessä tahansa. Englannissa ei kirjoiteta arvosteluja kuin vain kolmelle sijoittuneelle per luokka. Täten luulisi, että arvostelu olisi nopeaa, mutta ei... 60 koiran arvostelu kesti kolme tuntia. Nartut pääsivät alkamaan vasta noin 13.30 ja me pääsimme kehään vasta kolmen jälkeen. Eli kevyt kuuden tunnin odottelu!
Oli hyvin erilaista katsoa tuntemattomia koiria, kun Suomessa kehässä pyörii aina vaan samat koirat. Olimme jopa ainoa koirakko koko Pohjoismaista, joten kennelnimetkin olivat melko tuntemattomia. Ihmisistäkään ei tiedetty ketään, joten saimmepa olla ihan keskenämme. Tai niin luulimme. Olin juuri Himban luona istuskelemassa kun minua alkoi lähestymään erittäin tutun (tai no, joka kertahan se on eri näköinen!) näköinen ihminen: JONNA! Täh mitä häh täääh mitämitä whaaat???! Oli reaktioni. Hitsin pimpulat se naikkonen oli salannut tulonsa ja yllätti meidät! Hih! Ihana Jonna, Himban siskon Maissin omistaja! Jatkettiin kehän katsomista yhdessä. Yleiskuva brittiläisistä koirista oli se, että Suomen taso on älyttömän hyvä. Koirat olivat takakorkeita, eturintoja ei ollut oikein nimeksikään, kulmaukset oli suoria ja lantiot olivat huonoja. Himba vaaleana ridgebackinä oli koko näyttelyn ”albiino” tummanpunaisten ridgebackien rinnalla.

Äiti ja Jonna kehän laidalla

Vihdoin se oma vuoro koitti. Avoimessa luokassa oli 25 narttua. Odotin jo hyvissä ajoin kehään pääsyä. Kun vihdoin edellinen luokka poistui kehästä ampaisin neljänneksi kehään. Porukka vähän katsoi happamasti, mutta so what, minä seison tässä ja piste. Olin nimittäin kuullut, että yleensä sijoitetaan ne koirat, jotka seisovat ensimmäisten joukossa. Himba oli hauskalla tuulella kehässä – sillä oli mielettömän hauskaa! Ihan eri koira kuin ennen kehässä. Eipä tarvinnut raahata perässä kun tyyppi olisi mieluiten laukannut. Treenistä on siis ollut liikkumisen suhteen hyötyä! Himban häntä heilui välillä seistessä, se nautti tilanteesta. Himba esiintyi hyvin ja kaikki meni kehässä hienosti. Tuomari ei kuitenkaan ymmärtänyt hyvän päälle ja jätti Himban sijoituksetta. Kehästä lähdettyämme yksi brittiläinen nainen tuli juttelemaan kanssani. Hän kehui Himban maasta taivaisiin: ”she is absolutely gorgeus!” Olipa tosi kiva saada kommenttia joltain, kehut tuntuivat tosi hyviltä! Hänen mielestään Himba olisi todellakin ansainnut sijoituksen, mutta tuomarin mielipide on aina se mikä se on. ROP oli maksakuonoinen uros Faahac Faabu ja VSP oli oikein sievä narttu Sonstraal She´s s Devil Woman.

vihdoin kehässä!

liikkettä

lähempää tarkastelua

"ensin kolmio ja sit ympäri"

tässä sitä nyt ollaan, cruftsissa kehässä!

Tämä halli x 5 = Crufts

ROP

VSP

Näyttelypaikan eläinlääkäri oli paikalla 17.30 asti ja meillä oli enää vartti aikaa ehtiä hänen luokseen antamaan ekinokkokkoosi lääkitystä, joka pitää antaa 1-5 päivää ennen Suomeen paluuta. Näyttelynjärjestäjä oli hienosti järjestänyt ulkomailta tuleville mahdollisuuden antaa lääkkeen näyttelypaikalla! Käytiin vielä nopeasti vähän shoppailemassa Himballe petejä ja lähdettiin sitten ajamaan kohti Lontoota. Hotellissa katseltiin telkkarista Best In Show –kisaa, syötiin pizzaa ja mentiin nukkumaan. Pikkusen väsytti vaikka nukuin jo autossa matkalla hotellille...
Aamu Lontoossa oli hyvin sumuinen ja tie hotellin edessä oli hirvittävän ruuhkainen, mikä tosin maanantai-aamuna on ihan ymmärrettävää. Päätettiin jättää Lontoon kierros väliin ja kierrettiin kehätietä pitkin Lontoon pohjoispuolelle. Jo Lontoon kiertäminen kesti tunnin! Ei siis mikään pikkukaupunki.

Joku taitaa haluta hotellin sängylle...

Hotellilla katsotaan BIS kehää. Lhasa apso voitti.

Ajettiin Folkestonen suuntaan. Matkalla nähtiin ”designers outlet” –kyltti ja päätettiin käydä kurkkaamassa jos löydettäisiin jotain löytöjä. Kauppoja oli paljon ja aikaa vain puoli tuntia. Pikashoppailua siis! Jatkettiin matkaa kohti Channel/Euro Tunnelia, jolla mentiin Ranskaan meren ali. Euro Tunneli on siis juna, johon lastataan autot ja sillä pääsee meren ali vain 35 minuutissa Ranskaan! Check in –portilla automaatti tunnisti meidät rekkarin perusteella. Oli aika metkaa, kun ruudussa luki ”Hi mr. Holopainen”, vaikka ei oltu edes painettu napin nappia! Itse matka tuntui älyttömän lyhyeltä eikä ehtinyt alkaa edes ahdistamaan.

autot junassa

Junasta ulos ajettaessa oli huomautuskylttejä liikenteen puolen vaihtumisesta. Kummasti ehti jo tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Eikoissa mutkissa kuskin piti vähän miettiä että mihin suuntaan pitikään ajaa. Ajettiin pieni matka Ranskan puolella kunnes tultiin Belgian puolelle. Maiden rajoilla ei ole minkäänlaista valvontaa, tulee vain kyltti, että tästä se nyt alkaa. Koiran kanssa on siis älyttömän helppoa matkustaa Euroopassa! Belgiassa ajettiin Antwerpeniin, etsittiin majoituspaikka, käytiin keskustassa syömässä ja mentiin nukkumaan. Aamulla pakkauduttiin autoon ja ajettiin taas keskustaan, missä äidin kanssa kierreltiin vähän kauppoja. Pari tuntia meni taas nopeammin kuin äkkiä ja lähdettiin ajamaan kohti Saksan Travemundea, mistä tultaisiin laivalla Helsinkiin. Matka oli pitkä: lähdettiin ajamaan kahdeltatoista ja laivasatamassa oltiin kymmenen maissa. Teillä sai kyllä olla varovainen, sillä osa autoista ajoi LUJAA. Himba otti pitkän matkan älyttömän lungisti. Käytiin lenkillä ennen laivaan menoa ja vielä satamassa autojonossa kävin puunjuurella pissattamassa sen. Laivalla oltaisiin kuitenkin tiistai-illasta torstai-aamuun eikä Himba oikein osaa pissiä laivalla. Laivamatka meni kuitenkin hyvin ja Himba jopa kävi pissillä (kolmas kerta kun käytiin kannella yrittämässä) hiekkalaatikossa! Torstaina oltiinkin aamulla Vuosaaren satamassa ja takaisin kotona! Tosin vielä pitäisi ajaa sunnuntaina Savonlinnaan, mutta se tuntuu 3000km ajon jälkeen pikkupätkältä. ;)

yleisin näkymä koko reissun ajan: tie

Suomi tuoksuu jo meren yli!

Oli hieno reissu ja kannatti lähteä! Kiitos maailman parhaalle matkaseuralle: vanhemmilleni sekä tietysti Himballe!

0 kommenttia kommentoi

Oreniuksen treenit part 2

03.03.2012 - 16:16

Eilen palasin taas Helsinkiin ja Himban luo.

Ehdin matkustamisen jälkeen haukata vähän välipalaa ja nukkua päikkärit, kunnes taas mentiin. Suuntana jälleen Agilityakatemia ja tällä kertaa Juha Oreniuksen treenit. Rata ei vaikuttanut rataantutustumisessa kovinkaan vaikealta. Jostain syystä olin kuitenkin vähän väliä väärällä puolella ja hyydyin puolessa välissä rataa totaalisesti. Syykin selvisi kotiin päästyäni: nuha ei ollut enää vain nuhaa vaan kuume oli noussut. Hyvä että jaksoin kävellä huoneesta toiseen kun alkoi jo heikottaa! Mutta kootuista selityksistä taas asiaan:

kaunis ratapiirros :)

Koira siis jätettiin (luonnollisesti) lähtöön. Jäin ensin itse suunnilleen kakkosen kohdille vapauttamaan koiran. Ehdin sinänsä ihan hyvin kolmosen takse tekemään persjätön, mutta olin pikkiriikkisen myöhässä, jolloin koiran linja meni vähän turhan liikaa vasemmalle. Korjauksena siis koiran vapautus pari metriä pidemmältä. Tällöin onnistui hyvin. Kinkkinen kohta oli 6-7, jota vähän uumoilinkin että miten se onnistuu, kun Himba hakee putkia niin huonosti. Kokeiltiin ensin ihan vaan haltuunottoa kutosen jälkeen ja vapautin vastaisella kädellä putkeen. Tämä ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin, sillä Himba on niin kiinni mun liikkeessä + itse liikuin koko ajan liian kauas ja turhan lähelle putken suuta ja taisin omasta mielestä kyllä ohjata väärällä kädelläkin... Kokeiltiin sitten perjättöä kutosen jälkeen. Tässä Himban linja oli parempi, mutta koska olen Himban tullessa pussista jo niin paljon edellä, niin Himba tulee sunnuntaivauhtia. Valssilla sama juttu + liikuin liian pitkälle. Hohhoijaa. Lopulta tehtiin niin, että odotin Himbaa pussin suulla ja juostiin siitä yhdessä ja ohjasin sitten haltuunotolla ja vastaisella kädellä putkeen. Putkeen lähetys oli edelleen kökkö, mutta Juha sanoi treenin lopussa, että koira ei ole enää kisavireessä (oli jo väsy), niin kannattaa miettiä miten kisavireessä ohjaisi, ei miten väsynyttä koiraa ohjaisi.

Seuraava haaste löytyi ysiltä. Tarkoitus oli juosta täysillä koiran ollessa putkessa ysin taakse merkkaamaan pakkovalssia. Ekalla kerralla sekoilin jo putkella, olin väärällä puolella, heiluin epämääräisesti ja Himba sujahti putkeen. Tokalla kerralla ja olin myöhässä esteen takana. Himba juoksi melkein putkeen, mutta sain käännettyä sen viime hetkellä mun luo. Kolmannella kerralla onnistui! Tarkoitus oli siis seistä paikallaan, rintamasuunta kohti A:ta, koiran puoleinen käsi alhaalla. Kun koira on lukinnut ohjauksen ja tullut estelinjan yli, niin käännetään kroppa ja ohjataan vasemmalla kädellä hypylle. Sekoilujen jälkeen pakkovalssissa ei ollut ongelmia. Seuraava paha oli sitten esteellä 10, jolla koira lähetettiin takaakiertoon, jonka aikana valssattiin. Ekalla kerralla en jostain syystä valssannut... (eihän aina voi olla hyvä päivä, eihän?) Tokalla kerralla valssasin, mutta unohdin ottaa koiran haltuun ja se hyppäsi edessä olevan hypyn, kun tarkoitus oli mennä putkelle. Eli haltuunotto ja sitten putkeen lähetys. 9-10 välillä mun täytyi itse muistaa jäädä odottamaan, että koira tulee 9:ltä alas, jolloin vasta sitten sain liikkua kohti kymppiä. Muuten menen liikaa Himban edelle ja rytmitys menee pieleen. Juha painotti treenin lopussa, että mun täytyy olla tarkkana esteiden välisten rytmityksen kanssa: en saa olla liian kaukana odottamassa Himbaa, mutta en saa olla myöhässäkään. Ne kohdat, joissa juostaan lujaa, Himba tulee hyvin, mutta erilaisissa kiemuiroissa se hidastaa herkästi, jos vedätän liikaa.

Putken 11 (A:n alla) Himba tuli tooosi hitaasti. Juha kehotti aina vaan kannustamaan Himbaa, koska se kannustaa Himbaa jaksamaan ja tulemaan lujempaa joka tilanteessa, mutta varsinkin putkissa. Menin herkästi liian lähelle hyppyä 12, jolloin Himba suorastaan käveli sinne. Pitää siis muistaa odottaa koiraa jälleen kerran. Kepeille Himba lähti ekalla kierroksella hyvin, kun sillä vielä oli draivia, mutta lopputreenistä (tehtiin siis joki 20min putkeen, ei Himballe ehkä paras vaihtoehto) kun vauhtia ei edeltävältä hypyltä ollutkaan niin paljoa ja itse juoksin koiran edelle Himba meni pariin kertaan tokaan väliin. Juha sanoi, että odota koiraa ja ohjaa huolellisesti ekaan väliin, sillä mulla ei ole mihinkään kiire. En saisi olettaa, että Himba menee oikeasta automaattisesti sisään, vaan pitää ottaa varman päälle ja auttaa sitä saamaan oikea linja kepeille. Selkeästi se, jos olen itse liikaa edellä, ohjaa Himban väärään väliin. Eli malttia ja auta koiraa!

Seuraavaksi tuli juoksukaari (joka vei musta totaalisesti vikoilla kiekoilla kaikki mehut, kauhea tunne kun jalat ei vaan mene!). Tässä vikoilla kiekoilla oletin taas turhan paljon, eli pitää muistaa ohjata sillä kädellä kunnolla. Kun koira suorittaa edellisestä estettä niin ohjaaja jo ohjaa seuraavaa. A:lla Himba otti kontaktin tosi hyvin, ekalla kerralla odotutin turhan kauan, Juha sanoi, että niin paljoa ei tarvitse ottaa haltuun (oikeesti vedin itse henkeä :D). A:n jälkeen pieni vekki ja siitä taas vastaisella kädellä putkeen. Ensin vekki jäi kokonaan, lopulta muistin ottaa sen mukaan. Ja radan voisi vetää täysillä loppuun asti, nyt menin Himban ollessa putkessa seisomaan vikan esteen taakse. Juha koitti huutaa, että juokse juokse, mutta jalat ei vaan kantaneet enää... Kommentti olikin, että "hieno taistelu" :D Totisesti oli multa taistelu, en ollut yhtään oma itseni, kroppa ei totellut ja aivot taisivat jäädä Savonlinnaan... Olen kuitenkin tosi tyytyväinen treeniin. Himballa oli radalle mentäessä mielettömän hyvä draivi, mutta kuten ennenkin todettu, se väsyy ja toisto saa sen puutumaan. Sain kuitenkin uusia ajatuksia ja muistin taas kuinka huono voinkaan olla. :D Ei vais, siistiä oli!

Seuraavaa päivitystä saatte odottaa pari viikkoa. Crufts here we come!

0 kommenttia kommentoi

Treenimuisteloita ja koiratonta elämää

22.02.2012 - 18:46

Himba viettää tällä hetkellä lokoisaa elämää Helsingissä. Itse parantelen itseäni Savonlinnassa, kun tauti pääsi yllättämään... Enivei täytyy kirjoittaa jotain ylös viime viikon maanantain treeneistä, kun niistä vielä jotain muistan!

Tein Himban kanssa ihan pieniä pätkiä edellisen ryhmän radasta. Radalla oli lähestulkoon pelkkää takaakiertoa eikä kummempia vaikeuksia ollut. Kujakepeillä meininki on ihan törkeen hienoa: Himba kauhoo nopeaan tahtiin, fokus on suoraan edessä ja pää on alhaalla. Itse pystyn irtoamaan melko pitkälle sivuun, jäämään ihan taakse ja takaaleikkaamaan. Saatiin perjantain treeneistä hieman kavennettua kujaa eikä homma muuttunut miksikään. :) Jatketaan vaan samaan malliin. Normi kepeillä Himba palaa aina vanhaan tyyliinsä, mutta kokeillaan josko pikku hiljaa kujakeppien malli saataisiin siirrettyä ihan normi kepeillekin, kunkan saadaan kuja vaan kavennettua ihan suoraksi.

Kontakteista tehtiin vain puomin alastuloa ja voi että oli upeita! Himba pysähtyi hienosti 2o2o, vaikka juoksin eteen koiran jäädessä paikalleen. Pari kertaa kokeilin itse juosta aivan täysillä, mutta sitä Himba ei vielä kestänyt. Palattiin siis taas hivenen rauhallisempaan tyyliin ja homma sujui taas. Hienoa!! :)

Perjantaina olikin sitten vihdoin Oreniuksen treenit. Ridgeback -yhdistys siis järjestää kaksi treenikertaa Oreniuksien ohjauksessa, toinen ja viimeinen kerta on ensi viikon perjantaina. Nyt päästiin Annan ohjaukseen, ensi kerralla ollaan Juhan valvovan silmän alla.

Himban kanssa ei ollut radalla suurempia ongelmia. Itse olin vain kauhean väsynyt aikaisemmin päivällä käyneistä kommelluksista auton kanssa, joten sekoilin muutaman kerran ja ohjailin hieman eri tavalla kuin olin ajatellut ja jätin koiran pari kertaa selän taakse, jolloin se lähti väärälle esteelle... Aivojen heräämisen jälkeen homma toimi jo melkoisen hienosti. Kepeillä Anna kehotti pitämään palkkaa keppien päässä -> pää saadaan alemmas. Suorilla "eteen" -käskyn voi sanoa toistuvasti, jolloin koiralla on varmasti lupa mennä pidemmälle eteen kuin vain yhden esteen verran. Anna kehotti käyttämään namitargettia Himban kanssa treenatessa niin paljon kuin mahdollista, koska Himban motivaatio kasvaa silmissä, kun se näkee namin olevan edessä. Himba näytti radan jälkeen olevan ihan puhki, mutta namilätkän nähtyään se pisti uuden vaihteen silmään!
Anna neuvoi paljon sellaisia asioita, joita olen Himban kanssa jo tehnyt, joten sain paljon vahvistusta ajatuksilleni. Ja mun perusohjausta Anna kehui hyväksi, joten en voi olla kuin tyytyväinen. :) Niin ja kontaktit Himba teki tosi hienosti!

Nyt jatkan koiratonta eloani sängyn pohjalla. On muuten outoa, kun koira ei olekaan täällä. Koti tuntuu tyhjältä, keittiössä touhuillessa odotan koko ajan milloin koira nousee sohvalta katsomaan putoaako jotain lattialle ja kun olen poissa kotoa, niin sydäntä kalvaa turhaan huono omatunto siitä, etten ole kotona Himban kanssa. Samalla on koko ajan huoli koirasta: osaako se käyttäytyä ja kai sillä on kaikki hyvin, vaikka paremmassa hoitopaikassa se ei voisikaan olla. Mun vauvva. Vaikka Himbaa on ikävä niin toisaalta on aika herkkua olla kerran parissa vuodessa yli viikko ilman koiraa. Ja tää viikko on kyllä ollut niin bueno koiralomaan: tenttejä tenttien perään ja niiden päälle vielä tämä vatsatauti. Ou jeah!

0 kommenttia kommentoi

Paljon pakkasta ja pakkasesta ruokaa

09.02.2012 - 20:01

Parina viime viikkona on ollut ihan super kylmää. Parhaimmillaan yli -30°C. Hyrr! Onneksi nyt on vähän helpottanut. Ollaan pahimpina pakkaspäivinä käyty lyhyitä remmilenkkejä ja vähän leudompina päivinä Himba on ollut irti metsässä. Kerrospukeutuminen on arkipäivää, Himballe on onneksi riittänyt fleecehaalari + perus pomppa tai hurtan fleecepuku. Itse näytän lähinnä Michelin ukolta kun käydään lenkillä. Tyyli siis ennen kaikkea. :)

Himban makuhermot saavat nykyään uusia kokemuksia, kun olen vaihtanut ruokavalion puoliksi raakaruokintaan. Aamulla Himba saa edelleen nappulaa, mutta iltaruoka koostuu puurosta, pakastealtaan kasviksista ja lihasta sekä öljystä ja vitamiineista. So far so good, Himba ainakin tykkää! Koitetaan saada b-vitamiinilla ja öljyllä turkkia vähän parempaan kuosiin, varsinkin näin ennen Englannin matkaa. Himban maha ei mennyt missään vaiheessa ruokavalion muutoksen aikana sekaisin ja vatsa on toiminut tosi hyvin vaihdoksen jälkeenkin. Ja musta on ihana "kokata" Himballe ruokaa iltaisin, kun näen itse mitä sinne kippoon oikeasti menee.

Eli näin täällä, varsin arkista elämää. Treeneissäkin ollaan käyty, ne ovat totisesti tarpeen näin kylmillä ilmoilla, kun koira pursuaa energiaa! Viikon päästä mennään Helsinkiin, missä päästään vihdoin Oreniuksen agikoulutukseen. Sitten palaan Savoiseen linnaan pariksi viikoksi ilman Himbaa, joka jää vanhempien hoiviin kotikotiin. Neljän viikon päästä ollaankin jo matkalla kohti brittejä!

Ps. löysin Himban joltain euroopan maastojuoksu ranking listalta: http://www.coursing.eu/index.php?page=hound&id=2389 ! Haha, en edes tiennyt tuommoisesta, vahingossa löysin. Kuinkahan monta koko listalla on? Vai lieneekö likka viimeinen? :DD

0 kommenttia kommentoi

Kontakteja ja keppejä Ojansivun tyyliin

25.01.2012 - 20:56

Olipas sunnuntaina hyvä koulutus! Katja Ojansivu tuli Joensuusta kouluttamaan, itse olin siis paikalla ilman Himbaa, mutta paljon sain uusia ajatuksia, tukea omille ajatuksille sekä kyytiä joillekin toisille ajatuksille. Koulutus tuli aika hyvään saumaan, sillä olen juuri kontaktien kanssa tässä paininut.

Asioita pähkinänkuoressa maustettuna omilla pohdinnoilla:

kontaktit:

- namilätkä ei opeta mitään
- käskyllä pysäyttäminen kohtaktille huono, mieluummin opetetaan oikean paikan itsenäinen hakeminen
- kontaktilla palkka ALAS. Muuten koira oppii olemaan luonnottomassa "notkoselkä" -asennossa. Eli koiran fokus alaspäin. Samoin fokus kohti kontaktin loppua -> koiralla enemmän vauhtia kohti toivottua paikkaa.
- kontaktille pysäyttämisessä voi käyttää hihnaa apuna
- koiralle rakennettava idea kontaktin päähän pysähtymisestä (siis jos opettaa 2on2off, vauhtikontakti asia erikseen)
- keinun opetus: 1. pamahdukseen totuttaminen 2. liikkeeseen totuttaminen 3. päähän juokseminen. Asioiden yhdistäminen vasta kun palikat kasassa
- kontaktilla seistään. Makaaminen ja istuminen ehdoton nounou. Seisominen lähempänä kisatilannetta, jossa koira tosipaikan tullen juoksee "läpi".
- kosketusalusta jees. Sitä käyttäessä ei tarvii olla ihan pilkutarkkaa osuuko koiran tassu tismalleen lätkän päälle vai ei. Häivytetään myöhemmin pois, tarkoituksena vaan opettaa koiralle toivottu paikka kontaktin päässä. Koira oppii, että kontaktin päässä on tehtävä. Namialustalla se puolestaan vaan syö -> ei siis opi mitään. (tosin mun mielestä opettaa ainakin hidastamaan ja pysähtymään ja liittämään kontaktin kivaksi paikaksi, sillä sieltä löytyy ruokaa! ja kun siellä seisoo pidempään niin saa lisää ruokaa, mikäs sen mukavampaa! ;) )
- palkka kontaktin jälkeen, esim. seuraava este: "kun pysähdyt saat luvan mennä palkalle". (Eli Himballe kokeiluun purkin=palkan siirto kauemmas)
- koira voidaan laittaa myös kontaktille seisomaan ennen 2o2o ja kun osuu oikeaan paikkaan niin palkka (tämän tapaista ollaan tehtykin, tosin naksulla. Eli ideanan että koira itse hiffaa mistä palkka tulee)
- aina ei tarvii tehdä koko puomia, koira voidaan myös ottaa puomin sivusta alastulolle ja siitä alas. (Myös pöytä hyvä apuri tässä, kun laittaa alasmenon alkamaan pöydältä)
- ketju: puomi - pysähdys - vapautus/palkka
- koiran oltava nopeasti vapautettavissa, mutta koiran täytyy pysähtyä, vain vapautuksella saa lähteä. Jos kisoissa koira luistaa tästä -> palautetaan vaikka olisi nolla alla, muuten oppii sikailemaan. Joskus saa juosta läpi, mutta silloinkin koira pysähtyy sadaosaksi. Seuraavassa kisassa koira taas pysäytetään kunnolla. Koira ei siis saa tehdä virhettä - jos tekee -> palautetaan ja korjataan.
- läpijuoksuja treenataan vasta, kun pysähdys kontakteille hanskassa.
- ylösmenoja ei tarvitse treenata, jos niillä ei ole ongelmaa. Jos koira pomppii yli usein -> puututaan.
- ylösmenon kanssa apurimat yms. auttaa joitain, joitain ei (sama kuin namilätkä, ei oikeestaan opeta koiralle sinänsä mitään)
- muita apukeinoja ylösmenokontaktille: kontakti loivemmaksi, kaari, jonka ali koiran mentävä (pikaratkaisu) (toisaalta opettaako sen enempää kuin apurimat?? Ihan samalla tavalla mun mielestä opettaa kroppalle jotain muistettavaa lihasmuistiin)
- ylösmenolla voi käyttää myös kosketusalustaa tai pysähdystä (mikä on mun mielestä koiran fysiikalle älyttömän raskaan näköstä, kun sen pitää ponnistaa koko kroppansa pysähdyksestä ylöspäin...)

kepit:

- kujakepit on jees, koiralla on parempi motivaatio ja oppii oikean vireen, sekä hyvän vauhdin, kun saa alkuun vaan juosta kujan läpi palkalle täysillä. Tämä voisi toimia myös Himballa, voisi auttaa oikean tekniikan löytämisessä sekä auttaa päätä alemman (lisäys: maanantain treeneissä teki jo vähän melomis -liikettä!)
- kujalla opetetaan joko kapeutta, eri kulmia, ei koskaan kahta uutta asiaa samaan toistoon
- aloitetaan aina astetta helpommalla suorituksella kuin mihin edeltävällä kerralla jääty
- jos ei onnaa -> helpotetaan suoritusta. Koitetaan minimoida epäonnistumiset.

- ylipäätään agissa "hitsaamista" ja vauhdista lähtöä enemmän -> koiralla parempi vire. Ei siis laiteta aina istumaan ennen suoritusta. Intoahan me koiralta halutaan!
- jos koira ei tee jotain tai tekee sen vääri = koira ei osaa/asia ei tarpeeksi "vahva" = ei tarpeeksi hyvin opetettu -> lisää treeniä.
- Koiralla pitää olla selvää mitä siltä vaaditaan ja mitä sen pitää tehdä.
- palkan paikalla suuri merkitys - myös ohjaajasta pois päin, koira ei niin ohjaajassa kiinni.
- samalla käskyllä voi sinänsä olla useita käyttötarkoituksia, sillä este itsessään kertoo koiralle miten kyseinen este suoritetaan. Siis käskyllä ei sinänsä väliä (niin, käskyhän on viimeinen asia mitä koira ohjauksessa kuuntelee... mutta silti mun mielestä tärkeää opettaa ainakin puomin ja keinun ero)
- yhdellä toistolla yksi uusi opetettava asia.
- lähdössä käsi ylös + käsky = saa tulla.
-VIRE kaiken A ja O. Ilman sitä on turha treenata!!

Kaikenkaikkiaan omat naksuttelut on ollu jees. Kosketusalustalla en lähde enää sekoittamaan Himban päätä. Tosin tyyppi on tehnyt nyt parissa viime treeneissä älyttömän nättejä kontakteja, joten meillä ei ole mitään hätää. :) Kokeilin viime ma purkkia puomin jälkeen palkkana ja toimi tosi hyvin. Aijai. Nyt täytyy alkaa tekemään vauhdikkaita puomeja myös radalla, kun yksittäisenä alkaa toimimaan niin mahdottoman buenosti.

Jokseenkin sekavasti selitetty postaus, mutta nämä asiat jäivät päällimmäisenä mieleen. Ehkä tärkeimmiksi asioiksi voisin nostaa vireen merkityksen, asioiden perusteellisen opettamisen sekä koiran parasta ajattelemisen (joka sisältää epäonnistumisten minimoimisen, positiivisuuden, koiran fyysisten asioiden huomioimisen sekä tulevaisuuteen katsomisen/ennakoimisen). Koiralle opetetaan koiran ehdoilla, koiralta ei saa vaatia mitään mitä se ei osaa, koiralla pitää olla kivaa!

0 kommenttia kommentoi

The dream is coming true

17.01.2012 - 22:49

Monen näyttelyihmisen unelma lienee pääsy Cruftsiin. Tai näin ainakin uskoisin, sillä se on ollut oma haaveeni niin kauan kuin olen näyttelyissä ravannut. Koskaan en ole edes ajatellut, että itse voisin sinne lähteä. Se on ollut saavuttamattomissa oleva haave, josta saavat nauttia vain todelliset näyttelytähdet ja -ihmiset. Mutta vuosi sitten, kun Himba voitti kauan ihailemani Voittaja -tittelin sekä pääsylipun Cruftsiin, alkoi ajatus britteihin lähdöstä tuntua jokseenkin mahdolliselta, mutta silti en uskonut, että sinne lähdettäisiin.

Mutta kuinkas sitten kävikään.

Tietysti hyvin, kiitos maailman parhaiden vanhempieni. Sillä me todella olemme nyt lähdössä Iso-Britanniaan, Birminghamiin, Cruftsiin, maailman suurimpaan koiranäyttelyyn!!

Helpoimman kautta emme ilmoittautumista todellakaan tehneet. Siis sinne joskus matkaa suunnittelevat: päättäkää ajoissa, että olette lähdössä, hakekaa koirallenne ATC-numero (kilpailemiseen oikeuttava numero, vähän kuin väliaikainen rekisterinumero) ajoissa ja ilmoittautukaa ajoissa. Suur kiitos isälle, joka käytti eilisestä päivästä suuren osan asioiden selvittelemiseen! Sekä kiitos niin Suomen kuin Englannin kennelliitoille, joiden palkkalistoilta löytyy älyttömän avuliaita, tehokkaita ihmisiä, joiden avulla saatiin oikeat asiakirjat juuri ajoissa oikeaan paikkaan! Itse jännitin eilisen illan loppuasioita selvitellessäni. Lopulta, kun ATC-numero tulla tupsahti vihdoin ja viimein sähköpostiini pääsin ilmoittamaan Himbaa näyttelyyn. Mutta kuinka ollakaan olin vähän ulalla ja lopulta päädyin soittamaan netti-ilmottautumispalvelun numeroon, koska en saanut ilmoittautumista tehtyä loppuun. Hyvällä englannin taidollani (not) sain kuin sainkin brittiläisen virkailijan yhteisymmärrykseen siitä kenen ilmoittautumisesta puhutaan (en osannut tavata nimeä, onneksi postinumerolla löytyi :DD) ja asiat ratkesivat. Thank you sinä englantilainen virkailija, joka jaksoit puhua kanssani ja ymmärsit alkaa vääntämään asioita rautalangasta. Siinä vaiheessa kun kysyin viimesen kerran, että onhan kaikki nyt kunnossa ja oikeasti päästään Cruftsiin ja virkailija sanoi kyllä, olin hymy korvissa ja kiittelin tuhannesti virkailijaa. Kaikki oli selvää ilmoittautumisen kanssa. Pitkä ja kivinen urakka, mutta isä, me tehtiin se!!! Kiitokset vielä koiratutuille neuvoista, varsinkin Marja!

Vähän aikaa pompittuani ympäri kämppää ja ihmisille soiteltuani ilouutista, rauhotuin ja Himba pääsi vihdoin ulos ja treeneihin (jotka meni ihan ok, en jaksa selittää niistä enempää, sillä Crufts on pikkusen kivempi aihe kirjoittaa ;D).

Seuraavaksi mietitään matkareitti ja mun pitää hankkia uusi passi. Kolmannen luokan kuvalla ei ehkä uskalla matkustaa ympäri Eurooppaa? Mutta me ollaan niiin lähdössä Cruftsiin, how cool is that!?

Loppuun vielä kuvia SLN:stä. Lienee briteissä vähän eri näkymät?

hiljasta on...

ja tuolla on se linna

ja tässä tuleva maailmanvalloittaja!

0 kommenttia kommentoi